Ajattelin, että olisi hauskaa listata asioita, joita en jää ja joita jään kaipaamaan Tveristä/yleensä Venäjältä. Aloittakaamme huonojen puolten (ei järjestyksessä olevasta) TOP 10:stä:
- Yleinen epäsiisteys
Venäjällä asiat ovat vähän niin ja näin, rakennusten julkisivut rempallaan ja usein myös sisätiloissa on sitä sun tätä korjattavaa ja siistittävää. Uskoisin, että jokainen Venäjällä käynyt tietää mistä puhun. Rakennukset on tehty vähän vasemmalla kädellä, ja esimerkiksi kerrostalojen rappukäytävät ovat aika kurjia loukkoja. Lattioissa, rappusissa ja jopa seinissä on kaikenkokoista koloa, ja yleisilme on likainen, roskainen ja noh, sanalla sanottuna surkea. Monta kertaa on tullut ihmeteltyä myös paikallista tapetointi- ja maalaustyyliä. Esimerkiksi lattiat ovat hyvin usein jääneet lakaisematta ennen maalausta, ja maalin alle on jäänyt kaiken maailman roskat karvoista ja hiuksista epämääräisiin murusiin. Seinien tapetointi on samaa luokkaa; vähän miten kuten, hiirenkorvilla ja pahemmat vauriot peitettyinä seinille ripustetuilla matoilla (esim tässä meikäläisen huoneessa), tauluilla tms.
Tähän kategoriaan voinee liittää myös linnut joidenkin (ei onneksi kaikkien) kauppojen sisätiloissa. Ja kauppojen avopakasteet: esimerkiksi pelmeneitä, epäilyttävästi kalapuikkojen näköisiä möhkäleitä, ja mereneläviä yms voi kauhoa kauhalla pussiin pakastealtaasta, eikä ko. tuotteiden päällä ole minkäänlaista kantta tai suojaa. En tiedä onko tämä vain minun päässäni, mutta koen sen jokseenkin epähygieeniseksi. Varsinkin kun ne linnut edelleen tsirpittää kattoparruilla...
Mikään vakava, ärsyttävä asiahan tämä ei sinänsä ole, mutta lähinnä ihmetyttää kovasti. Vaikka en mikään siisteyshirmu tai bakteerikammoinen olekaan, niin on tullut huomattua, että Suomi on todella siisti ja jotenkin valoisa maa. :D - Vessat
Erityisesti ne yleiset vessat. Täällä yleiseen vessaan mennessä et voi koskaan tietää, mikä siellä odottaa. Positiivisiakin yllätyksiä toki löytyy, mutta useimmiten tapaa kummallisen matalan, kannettoman ja istuinrenkaattoman (lieköhän edes olemassaoleva sana :D) ällölikaisen pöntön, jota ihastellessa pakollakin miettii, että mahtaa venäläisillä naisilla olla melkoiset reisilihakset. Yööööök. Ne on oikeasti joskus tosi kuvottavia paikkoja. :D Paperia ei tietty ole nimeksikään, ja joskus vessanpöntön tilalla on se kuuluisa "reikä lattiassa". Hmm, niin ja käsipaperia ei ole missään, vaan joka vessasta löytyy tehoton kuivaaja. Siinä viisi minuuttia käsiä kuivailtuaan toteaa, ettei tästä ole mitään hyötyä, ja pyyhkii kädet housuihin.
Myöskään tämän perheen ja asuntolan vessoja ei tule ikävä. Täällä vessa on komero, jossa on vessanpönttö. Ja ovea ei saa lukkoon. Ei lavuaaria, ei mitään. Lavuaari on yleensä viereisessä huoneessa, jossa on kylpyamme, ja mahdollisesti pesukone. No täällä ei kyllä ole sitä lavuaaria erikseen, vaan pelkkä amme. Tykkään vessastani vessana, jossa on myös käsienpesumahdollisuus samassa huoneessa. :D - Amme
Tästä päästäänkin sujuvasti ammeeseen. En tykkää, en yhtään. Onneksi siinä ei tarttee käydä suihkussa enää kovin montaa kertaa. Sekin on jotenkin likainen ja ällö, ja suihkusuutinta pitää koko ajan pitää kädessä ja sitten sitä vettä on joka puolella kun ei ole edes suihkuverhoa ja se on tosi ärsyttävää :D Tuleepa muuten tosi nirppanokka ja vaativa olo kun kirjoittelee tätä listaa... :D Syytän Suomea tästä vaativuudestani. ;) Ei ole kunnon suihkuhuoneen ja saunan voittanutta! T. Saunaa ikävöijä - Venäläinen talvi
Siitä täkäläisestä talvesta, mitä olen tähän mennessä nähnyt, ei ole mitään mainittavan mukavaa sanottavaa. :D Autoteitä putsataan nähdäkseni miten milloinkin, mutta auta armias meitä pieniä jalankulkijoita. Menetelmänä tuntuu olevan "antaa tulla vaan", eikä asialle tietystikään tehdä mitään. Lunta sataa, lunta sulaa, tiet jäätyy, aina vaan lisää lunta ja lisää jäätä ja kohta on hurjia jäämuodostelmia jalkakäytävällä. Siis oikeasti, sellaisia jääkerrostumia, ja jalkakäytävä on ihan muhkurainen ja tosi liukas, kun täällä ei taideta tuntea käsitettä "hiekoittaminen"... Olipa vaan eräänä päivänä koulusta kotiin kävellessäni babushka kaatunut pahannäköisesti matkanvarrella, mutta onneksi oli kanssakävelijöistään huolehtivia venäläisiä ihmisiä auttamassa muoria. Minä taasen lähetin myötäelävät ajatukseni babushkalle, ja toivoin kovasti, ettei olisi luita murtunut. :( Voi Venäjä, eikö teilläkin ole talvi joka vuosi? - Tiet
Nojoo, tämähän on yleisessä tiedossa, että Venäjällä tiet on huonossa kunnossa. Ja niinhän ne on. Ei liene tarvis kummemmin selitellä - ei tule ikävä käsittämättömän huonossa kunnossa olevia jalkakäytäviä, joita pitkin kävellessä/loikkiessa saa todellakin katsoa mihin astuu. Taitaa venäläisillä naisilla olla reisilihaksien lisäksi myös tasapaino kunnossa, kun uhmaavat teitä hurjilla korkokengillään... - Viidenteen kerrokseen kipittäminen
Isäntäperheeni, siis Natasha ja Anatoli asuvat viidennessä kerroksessa. Joten niimpä olen luonnollisesti asunut minäkin, tämän kolmen ja puolen kuukauden ajan. Nyt ylös alas ravaaminen käy jo melko vaivatta, mutta on se silti raskaan koulupäivän jälkeen väsyneenä tosi ikävää lähteä kipittämään viidenteen kerrokseen. :D Suomessa voin yleensä valita, otanko hissin vai olenko urheilullisempi. Täällä vaihtoehto on aina jälkimmäinen. Kävele, tai jää alas. :D On tullut muutamaan kertaan laskettua portaat, joita on tasan 96 kappaletta. Joka kerta olen aina yhtä ihmeissäni siitä, että ensimmäisen tasanteen välillä on 9 porrasta, seuraavan 11, sitä seuraavan 10 ja loppujen tasanteiden välillä 11 porrasta. Öö, eikö olisi ollut helpompaa/järkevämpää tehdä saman verran portaita joka väliin? :D - Pyykkääminen asuntolalla
Itse pyykkäämisessä ei ole mitään vikaa, vaan lähinnä siinä, että joudun pyykkäämään asuntolalla/koululla. Mikä tarkoittaa siis sitä, että joudun kävelemään 15-20 minuutin matkan kotoa asuntolalle, vain päästäkseni pyykkäämään. Ja tietysti tuomaan ne märät pyykit takaisinkin. Ja voi miten hauskaa onkaan, kun pääset asuntolalle, ja huomaat molempien koneiden olevan varattuja. Jee! Tai kun päätät olla fiksu ja tuoda pyykit mukanasi kouluun, että voit laittaa pyykit pyörimään luentojen ajaksi, ja tajuat, että et ikinä pääse pyykkäämään koska asuntolan väellä on myös samat mielessä, ja toit pyykit turhaan kouluun. No, pyykit on kuitenkin saatu jotenkin aina pestyä, mutta enpä taida enää jatkossa Suomessa valittaa pyykkäämisestä, kun pyykkikone on kuitenkin samassa rakennuksessa, tai ainakin samassa pihapiirissä. - Sisällä tupakointi
Venäjä on tunnetusti tupakoitsijoiden unelmamaa; halpaa tupakkaa ja polttaa saa lähes missä vaan. Ravintoloissa on olevinaan "tupakoitsijoiden" ja "tupakoimattomien" puolet, mutta käytännössä mitään erillistä tupakoitsijoiden tilaa ei ole, vaan yleensä tila on vain jaettu niin, että toisella puolen salia on tuhkakupit pöydissä, ja toisella puolen salia ei. Ja jos yöelämään eksyy, niin saa olla silmät selässäkin tanssilattialla sauhuttelevien liemiveikkojen epähuomiossa tekemien polttomerkintöjen varalta. - Lämmin vesi, kylmä vesi, siis mikä vesi?
"HYYYYiiiiii kylmääää hrrrrhrhrhrhrhrh, aiaiaiaiaiai liian KUUMAAA" kuuluu yleensä kylppäristä kun meikä käy suihkussa. Tai ainakin mun päässä se kuulostaa tuolta. :D Tämä ongelma ilmeni eritoten alkusyksystä, kun välillä ei tullut kylmää vettä, välillä ei tullut kuumaa vettä, välillä tuli vain ruskeaa vettä, välillä ei vettä ollenkaan. Onneksi täysin vedettömät hetket olivat kuitenkin tosi lyhyitä, siihen nähden että pisimmillään olin ilman lämmintä vettä melkein viikon. Se ei ollut kivaa, varsinkin kun täällä kotona oli tosi kylmä, koska tadaaaaa, ei ollut lämmöt päällä. Siinä sitten tärisin suihkussa ja suihkun jälkeen ja nukuin pipo päässä ja lapaset kädessä. Hyyi, ei tuu ikävä niitä hetkiä. - Jonottaminen
Jonottaminen on ihan ok, jos ei tarvitse jonottaa venäläisten kanssa. En tarkoita, etteikö kukaan venäläinen osaisi jonottaa, mutta täytyy myöntää että täällä on aivan kummallinen käsitys jonottamisesta.
Hyvä esimerkki on junalippujen ostaminen. Ensinnäkin, ei puhettakaan, että olisi minkäänsortin vuoronumeroita käytössä. Sen sijaan, että olisi yksi selkeä jono, josta aina jonon ensimmäinen menisi seuraavalle vapautuvalle luukulle, on monta epämääräistä jonoa, joista vaihdetaan jonoa jatkuvaan, kun kaikilla on niin mahdottoman tulenpalava kiire saada juuri tällä sekunnilla lippu kouraan. Sitten tuhahdellaan ja pompitaan kuin tulisilla hiilillä jos ei ihan heti päästäkään asioimaan virkailijan kanssa. Jos on niin kiire, niin varaa aikaa siihen lipun ostoon. Todennäköisesti siellä on muitakin ihmisiä.
Toisekseen, on ilmeisen ok hönkiä lippuluukulla asioivan niskaan, hyppiä asioivan ihmisen ympärillä kuin tuli takamuksen alla, tunkea jokaisesta mahdollisesta kolosta lipunmyyjän ja asioivan ihmisen väliin ja marista merkittävän suureen ääneen, että kuinka on mahdollista, että voi kestää noin kauan. Tai ainakin huokailla ja tuhahdella hyvin merkitsevästi, kun ei ihan justnytheti pääse hoitamaan omaa todellakin hirveän paljon tärkeämpää asiaa kuin kenelläkään muulla. On todella ahdistavaa ja ennen kaikkea ärsyttävää, kun olet selittämässä asiaasi lipunmyyjälle, ja joku hyvin kärsimätön venäläinen tunkee lippuluukulle aivan viereen tuhahtelemaan, että miten kauan tässä vielä menee, minulla olisi aivan pikainen asia, enkö voisi tässä välissä, tsiipadiipadaapa. Hei, minä jonotin tässä yhtälailla vuoroani yli puoli tuntia, enkö ole ansainnut rauhallisen asiointini?
Kolmanneksi, täällä ohitellaan. Todella törkeästi, kylmänrauhallisesti, ohitellaan. En ikinä uskonut, että kukaan oikeasti kehtaisi ohitella toista noin vain, mutta näköjään kehtaa. Ei epähuomiossa, ei "kaveri piti mulle paikkaa" -ajatuksella, vaan ihan kylmänviileästi törmätään vaan toisen eteen. Jotkut menevät ohi sanomatta mitään, toiset työntyvät edelle "minulla on kiire" -selityksellä. No et tullut ajatelleeksi, että minullakin saattaa olla kiire, mutta silti nätisti odotin monta minuuttia. Ennen kuin kerkeät kissaa sanoa, on venäläinen solpottamassa jo asiaansa lipunmyyjälle ja hupsista vaan sinne meni se vuoro. Onko olemassa ärsyttävämpää asiaa??
Ja vielä neljänneksi. Kauppajonossa voidaan ilmeisesti varata paikkaa. Olet menossa valitsemaasi jonoon, kun jonon viimeinen huikkaa: "Neiti, minun jälkeeni on vielä yksi". Aha, no missä se yksi sitten on? Minun käsittääkseni jos et ole vielä mitään lykännyt kassahihnalle, ja poistut jonosta, et ole enää jonossa. Jos olet kerennyt lappaa ostoksiasi hihnalle, tajuat elintärkeän Missen kissanruuan puuttuvan ja juokset sekunnin murto-osassa hakemaan kyseisen Missen herkun ja palaat yhtä nopeasti takaisin, voit olla jonossa. Mutta jos lähdet kärryinesi tai koreinesi vielä seikkailemaan ympäri kauppaa, niin huhheijjaa meikäläinen ei kyllä jää odottelemaan. Ihan ihme hommaa.
Tietysti nämä ovat vain minun kokemuksiani asiasta, enkä tahdo edelleenkään sanoa, että kaikki venäläiset ovat samanlaisia, mutta kaikki mainitsemani asiat ovat tapahtuneet useamman kuin kerran, junalippuja ostaessa joka ikinen kerta. Ja se on niin mahdottoman ärsyttävää. Onneksi Suomessa on vuoronumerot. Onneksi Suomessa suurin osa ihmisistä osaa jonottaa kohteliaasti ja edes suurinpiirtein kärsivällisesti.
Tässä siis minun henkilökohtainen huonojen puolten TOP 10, onpa mukava päästä mukavien puolten TOP 10:een seuraavaksi! :D Tulossa pian. :)
T. -Ei oikeasti niin nirppanokka kuin miltä kuulostan- Johanna :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti