Loppusanat

Kaksi yötä. 

Kaksi yötä ja yksi kokonainen päivä siihen, että ollaan taas takaisin Suomessa. Aivan käsittämätöntä! En voi ymmärtää, mihin viimeiset 104 päivää ovat oikein kadonneet. Vastahan seisoin hämmentyneenä ventovieraan venäläisen kodissa, katsellen ikkunasta avautuvaa maisemaa ja miettien, että täällä sitä sitten tovi jos toinenkin viihdytään. Mielessä pyöri miljoona kysymystä: tulenko toimeen perheen kanssa, miten pääsen seuraavana aamuna yliopistolle, miten saan internetin ja kuinkahan kauan siinä menee, apua osaanko puhua venäjää ensinkään, ymmärränkö mitään tai mikä tärkeintä, saanko itseni ymmärretyksi, mitähän muille suomalaisille kuuluu, olisiko sittenkin pitänyt valita se asuntola?

Voi miten turhia nuo kaikki huolet olivatkaan. Isäntäperheeni on ollut aivan mahtava, erityisesti Natasha. Ei ole ollut hetkeäkään, ettenkö olisi uskaltanut kysyä häneltä jostain mieltä painavasta asiasta, pyytää apua tai vaikkapa purkaa sydäntäni koulustressistä. Moni asia olisi ollut todella paljon vaikeampi ja jopa saattanut jäädä tekemättä ilman Natashan apua. Päivääkään en ole katunut perhemajoitusvalintaani - niin mahtavat, ikimuistoiset 104 päivää olen täällä saanut viettää.

Täytyy myöntää, että vaikka on aivan mahtavaa päästä pian takaisin kotiin, niin silti kirjoitan tätä haikein mielin. Kaikkine kommelluksineen tämä kieliharjoittelu on ollut yksiä elämäni hauskimpia, erikoisimpia ja kokemusrikkaimpia ajanjaksoja, ja se antoi minulle paljon ajateltavaa, paljon lisää kielitaitoa, paljon uusia tuttuja, ja muutaman uuden ystävän. Tätä kolmea ja puolta kuukautta Venäjällä en varmasti unohda koskaan.

Suuri kiitos tämän reissun mahtavuudesta kuuluu tietysti ihanille ystävilleni, eritoten Jasulle, Satulle ja Sinille. Teidän kanssa on tullut tutustuttua Venäjään oikein tehokurssin tapaan: on oltu niin kultturelleja kuin maalaistollojakin, kohellettu niin Tverissä kuin muissakin Venäjän upeissa kaupungeissa, mietitty elämän syntyjä syviä, ja siinä samassa itketty ja naurettu ja pidetty hauskaa. Jään kaipaamaan meidän lettukestejä, joilla valmistui milloin syrnikkejä, milloin lettuja, ja milloin mitäkin kummallista, mutta aina maittavaa sapuskaa. Me Jyväskylästä tulleet suomalaiset ollaan oltu täällä kuin oma pieni perhe, ja se on ollut tosi hauskaa. Suomeen palatessa meillä kaikilla on taas tietysti omat elämämme, eikä asuta enää kivenheiton päässä toisistamme, joten extempore-lettukestit ja muut hullutukset jäävät luonnollisesti paljon vähemmälle, mutta olkoot ne harvemmat kerrat sitten sitäkin rattoisampia! Kiitos teille, kaikille. <3

Omalla tavallaan on tosi surullista lähteä, ja jättää kaikki tämä taakseen, tietäen, ettei enää koskaan pääse tähän hetkeen takaisin. Natashaa en välttämättä näe enää koskaan, mikä on suuri harmi, mutta toisaalta eihän sitä koskaan tiedä. Tulen varmasti joskus takaisin Tveriin nostalgisoimaan tätä aikaa, ehkä vuoden, ehkä parin, ehkä kymmenen vuoden jälkeen.

       Toisekseen lähdöstä tekee haikean se, että tätä kieliharjoittelua odotettiin niin pitkään ja niin innolla, että on aivan kummallista ajatella, että tässäkö se nyt sitten oli. Tämä oli eräänlainen etappi, jota odotettiin ja pelättiin, ja nyt kun se on pian ohi, on jokseenkin tyhjä olo. Asia kyllä varmasti korjaantuu heti, jahka saan jalkani Suomen maaperään, mutta siihen asti mahtaa olla vähän höntti fiilis.

Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin. Ja niinhän se menee - kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta voi jee mikä hyvä odottaa yhden yöllisen junamatkan päässä 22.12.2013 kello 8:51. Nimittäin Suomi! Venäläisten junien ollessa ihmeellisen täsmällisiä, voin olettaa, että olemme Kouvolan rautatieasemalla täsmällisesti sunnuntaiaamuna yhdeksää vaille yhdeksän, josta toivon mukaan yhtä täsmällisesti lähtee VR:n juna tasan tuntia myöhemmin kohti Iisalmea, minä mukanaan. Iisalmessa minua odottaa vanhemmat, ja jos heitä yhtään tunnen, niin ovat vähintään tunnin etuajassa. :D Siitä sitten mitä pikimmiten kotiin Haapajärvelle syömään ruisleipää ja juomaan vesijohtovettä ja vähintään litra ihanaa suomalaista maitoa, ja mikä tärkeintä - saunomaan!

On tosi kumma tunne, kun samaan aikaan on ikävä lähteä, mutta toisaalta ei taas malttaisi odottaa, että pääsee lähtemään! Mutta kyllä se lähtöinnostus vie silti varmasti voiton, siihen malliin me ollaan täällä yhdessä toisteltu ja tapeltu, että miten monta päivää on milloinkin jäljellä ja kenen laskutapa on oikea. :D Mikä parasta, kotiin pääsemisen lisäksi meitä odottaa myös joulu!! Kinkku ja joulusuklaat, olkaatten huoleti, minä tulen!

Tänään oli viimeinen päivä yliopistolla, kun haettiin todistukset ja kukitettiin opettajat. Tänään täytyy vielä juosta ympäri kaupunkia tekemässä paniikinomaisia viime hetken tuliaisostoksia ja pakkailla, jotta huomenna saa sitten rauhassa nauttia viimeisestä päivästä Tverissä. Saa nähdä, pitääkö itkua vääntää lähtiessä, saattaa olla. :D Mutta takaisin kotiin on aina mukava mennä.

Tämä taitaa olla viimeinen postaukseni. Huomenna käyn laittamassa liittymän poikki netistä ja puhelimesta, ja olen hetken tavoittamattomissa (nojoo kyllähän suomalainen sim-kortti toimii, jos elämää tärkeämpää asiaa tulee). Mutta ei tässä taida enää muuta olla, kuin kiitos ja näkemiin, ja tietysti hyvää joulua ja mahtavaa uutta vuotta! Nähdään Suomessa, ihmiset!

- Johanna

TOP 10: Mitä jään kaipaamaan?

Heibba taas kaikille! :) Tässäpä pitemmittä puheitta (ei missään järjestyksessä oleva) TOP 10 -listani asioista, joita jään Tveristä/Venäjältä ikävöimään:

1. Ihmiset
   
   Tähän kategoriaan kuuluu niin muut vaihtarit, satunnaiset muut ulkomaalaiset ja paikalliset tuttavuudet, opettajat kuin Natashakin. Tietysti kaikkia niitä ihmisiä tulee ikävä, joiden kanssa on viettänyt nämä viimeiset 3,5 kuukautta. Ei kaivanne sen kummempia selityksiä. Opettajat ovat olleet tosi mahtavia, kuin myös Natasha ja muiden vaihtareidenkin kanssa on tultu juttuun. :)
   
   
2. Venäläinen ruoka
   
   Venäläiset osaavat tehdä hyvää ruokaa, se on selvä juttu. :D Vaikka nyt alkaa jo vähän tulla smetana, majoneesi ja tilli korvistakin ulos, niin ikävä tulee varmasti näitä slaavilaisia makuja. Erityisen hienoa mun mielestä on se, että venäläiset saavat tosi arkisista, halvoista ja myös yleensä pahanmakuisista aineksista (esim. kaalista) aivan tajuttoman hyvää ruokaa. En voi käsittää sitä. :D Ehdottomaksi suosikiksi on noussut Natashan tekemä borsh-keitto, jota olen saanut silloin tällöin syödä. Sitä täytyy kyllä ehdottomasti joskus Suomessa kokeilla tehdä, mutta epäilenpä kovasti jo etukäteen, ettei siitä tule lähellekään samanmakuista... :D Joku taikatemppu näillä venäläisillä täytyy siihenkin olla...
   
   
3. Halvat hinnat
   
   Kenelläpä nyt ei tätä tulisi ikävä, kun pitää matkustaa takaisin kallistakin kalliimpaan Suomeen. :'( Eikö ole hurjaa, että opiskelijalippu Tveristä Moskovaan (n. 3h junassa, välimatkaa noin 168km) maksaa noin 3 euroa? Aivan järjettömän halpaa, varsinkin jos vertaa VR:n hintoihin. Matkustamisen lisäksi täällä on myös halpoja kenkiä, kosmetiikkaa ja tietysti halpaa alkoholia ja tupakkaa. Elintarvikkeet taasen eivät ole mitenkään erityisen halpoja, ruoka on suhteellisen hintavaa, kuten Suomessakin. Myös täällä juusto, kala ja liha pitävät paikkansa kalliina herkkuina, kuten myös ulkomaiset tuotteet. Vaan eipä sen niin väliä, onhan tuota opiskelijana tullut totuttua makarooniruokavalioon jo Suomessa. :D
   
   
4. Tunnelma
   
   Tätä yleistä tunnelmaa tulee kyllä ikävä. Kuten tänään pohdittiin, on täällä elänyt kuin pienessä kuplassa, jonka silloin tällöin milloin kenenkin Suomesta vierailleet tutut ovat hetkeksi puhkaisseet. Täällä me ollaan omassa pikku lintukodossa turvallisesti elelty, oltu kuin oma pieni perhe ja vietetty kaikki aika yhdessä, ja kaikki muu on ollut ulkomaailmaa. :D Voi olla hassu tunne palata takaisin arkeen, kun yhtäkkiä ei olekaan kaikki kaverit siinä ihan heti vieressä, eikä joka päivä palloillakaan kaupungilla samalla porukalla. Kupla, sitä tämä on. Oma, pieni, turvallinen ja mukava kupla. :D
   
   
5. Julkinen liikenne
   
   Tykkään ihan kauheasti tästä Venäjän julkisesta liikenteestä, vaikka en olisi alkuun uskonut. :D Tramvait (raitiovaunut) ja marshrutkat (reittitaksit) alkuun näyttävät rähjäisiltä ja ahdistavilta, mutta oikeasti ne ovat tosi kodikkaita. :D Henkilökohtaisesti pidän enemmän tramvaista, marshrutkat kun tahtovat aina olla ihan tupaten täynnä. Toki täällä kulkee myös tavallisia busseja ja trolleibusseja (semmosia kummia johdinautoja, sähköllä kulkevia busseja, Suomessa niitä ei (käsittääkseni) ole. Halukkaat voivat lukea tarkempaa tietoa tästä), mutta ne nyt on ihan tylsiä ja mieluummin ollaan menty raitsikalla tai marshrutkalla. :D Niin, siis tramvai on kyllä marshrutkaa hitaampi, mutta minusta kivempi vaihtoehto. Vaikka ovet eivät mene kunnolla kiinni ja penkkien päällysteet ovat pahemman kerran repeilleet ja katosta tippuu vettä läpi, ei se matkaamista haittaa. Jotenkin kaikki se kursailematon näky luo juuri sen oman tunnelmansa, ja se tekee matkustamisesta niin kivaa. :D
         Oma lukunsa on tietysti myös junat ja metrot. Moskovan metrosta kerroin jo oman mielipiteeni syyslomapostauksessa, joten siitä ei sen enempää. :D Muuten metrolla matkaaminen on aivan kätevä ja hyvä vaihtoehto. Mutta voi ne junat, joilla matkusteltiin syyslomalla, ja myös viikonloppumatkalle Pietariin. Siis pitkänmatkan junat. :D Ne avomakuuvaunut on niin hauskoja ja erikoisia ja mukavia, niitä tulee kyllä väistämättä ikävä. :D Omalla tavallaan ne on niin eksoottisia! :D Ja vaunupalvelija, jolta saa tilata teetä tai voileipiä tai ostaa vaikka aamutohvelit. Junissa kiertää myös joskus kauppiaita, jotka kauppaavat milloin mitäkin maatuskoista kotikutoisiin koruihin. Se tunnelma on vaan niin mukava ja kotoisa. :)
   
   
6. Markkinat
   
   Jokaviikonloppuiset markkinat ovat kyllä olleet meille suuri ilon aihe. En enää pysy edes laskuissa mukana, että kuinka monesti me ollaan siellä käyty. Joskus ihan ostosmielessä, joskus vaan pyörimässä ja ihastelemassa tunnelmaa ja juttelemassa kauppiaiden kanssa. Niitä tulee kyllä myös kova ikävä - saa nähdä, milloin seuraavan kerran pääsee moiseen paikkaan.
   
   
7. Vaihtarina oleminen
   
   Vaihto-oppilaana oleminen on ollut tosi hauskaa näin yleisesti. Meni kauan, ennen kuin edes todella tajusin, että tosiaan olen vaihto-oppilas. :D Meille on järkätty jos jonkinlaista ohjelmaa (kiitos Anne :D), lähes kaikki ovat olleet tosi kiinnostuneita meistä ulkomaalaisista, ja tietysti on joutunut astumaan oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja puhumaan joka tilanteessa vierasta kieltä ja tutustumaan pakollakin uuteen kulttuuriin (joka on tietysti hyvä asia).
          Ehkä kaikkein hauskinta on ollut se, että meillä on ollut täällä kuin oma salakieli. :D Eräs päivä mietittiin, että suomen kielen "pienuus" tai "harvinaisuus" on oikeastaan ihan hyvä juttu, koska kukaan ulkomaalainen ei koskaan opiskele sitä, eikä sitä myöten myöskään ymmärrä mitä me puhutaan. :D Onpa hyvä, ettei meidän äidinkieli ole vaikka ranska tai saksa, joita opiskellaan täällä Venäjälläkin paljon, saati sitten englanti. Kaikkihan muuten ymmärtäis mistä me puhutaan. :D Ei se suomi aivan turha kieli olekaan! ;) Tietystikään ei me nyt mitään kauheuksia suomeksi olla keskusteltu siinä uskossa, että kukaan ei ymmärrä - esimerkiksi täällä Tverissä asuu paljon Karjalasta peräisin olevia ihmisiä, jotka sitä kautta voisivat aivan hyvin ymmärtää meidän puhetta. Eräs meidän opettajista onkin karjalainen ja ilmeisen tunnettu tutkija karjalan kielen saralla, ja puhuu myös todella hyvin suomea. Mutta todennäköisyys siitä, että joku kadulla ymmärtäisi meidän puhetta (jokainen omalla vahvalla murteellaan vääntäen), on tosi pieni. Ja se on tosi hauskaa. :D
   
   
8. Lyhyet koulupäivät
   
   Tämäkään ei tarvinne sen kummempia selittelyjä - neljänä päivänä viikossa luentoja 10:00-13:30 ja yhtenä päivänä 12:00-15:10. Myöhäiset aamuherätykset, nam.
   
   
9. Vieraanvaraisuus, ystävällisyys
   
   Venäläiset ihmiset ovat pohjimmiltaan tosi mukavia, herttaisia ja vieraanvaraisia. Täällä Natashan luona olen kokenut oloni kuin olisin kotonani, ja kaikki on mennyt tosi hyvin. Natasha on auttanut kaikessa missä olen apua pyytänyt ja vaikken olisi pyytänytkään. :D
         Joskus ihmetellään, että venäläiset ihmiset ovat ikäviä, koska eivät hymyile, ja itsekin ihmettelin sitä vielä tovi sitten. Nyt kuitenkin ymmärrän - sekä muutamia valaisevia artikkeleita lukeneena että itse venäläisten kanssa aiheesta keskustelleena - että venäläiset eivät naureskele töissä, eivätkä hymyile tuntemattomille. Jälkimmäinen selittää paljon: jos venäläinen on töissä vaikkapa kaupassa, eikä tunne asiakasta, ei tälle sitten hymyilläkään. Jos asiakas taas on kassaneidin tuttu, kuuluu kassalla varmasti iloista puheensorinaa. Kai se voi tarkoittaa sitäkin, että töissä ollaan vakavasti, eikä naureskella kaikelle kansalle? :D
         Niin, tuntemattomille ei hymyillä, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö venäläisiin olisi helppo tutustua. Ja kun vähääkään heihin tutustuu, niin jo on hymy herkässä. :D Venäläiset ihmiset mielellään juttelevat kaikenlaista, ja ovat kiinnostuneita kuulemaan eri kulttuureista. Poikkeuksiakin tietysti löytyy, niin kuin aina jokaisessa maassa, mutta loppujen lopuksi venäläiset ihmiset ovat todella ystävällisiä, mielenkiintoisia, vieraanvaraisia ja herttaisia ihmisiä! Ehkä tämäkin on osa sitä kulttuuria, joka pitää kokea ennen kuin sen todella ymmärtää. :)
         Tässä vielä pari mielenkiintoista artikkelia venäläisten "hymyilemättömyydestä", jos jotakuta kiinnostaa: englanniksi ja venäjäksi. :)
   
   
10. Kaikki on niin lähellä
    
    Asun lähes Tverin keskustassa. Yliopisto on ihan kivenheiton päässä. Tämän samaisen rakennuksen alakerrassa on lähes kaikki tarvittava: kirjakauppa, apteekki, kosmetiikkakauppa, kenkäkauppa jne (mitä muuta voi ihminen tarvita? :D). Lähin ruokakauppa on noin parinsadan metrin päässä. Kaikkialle pääsee nopeasti jopa kävellen. Ja jos joku paikka on vähän kauempana, niin julkisia menee joka välissä, varsinkin kun on varaa mistä valita. Voi olla tylsää, kun Suomessa ei kaikki olekaan niin lähellä, ja julkisillakin on niin suolainen hinta että ennemmin jää kotiin. :D No, onneksi Helkama kulkee. Sitä onkin jo vähän ikävä. :)

Siinäpä se positiivinen lista. :) Vielä laitan ainakin yhden postauksen, ellen innostu huomisten viimeisten kokeiden jälkeen lomatunnelmissa kirjoittelemaan lisääkin. :D Mahtavaa, huomenna viimeiset pari koetta, ja siinäpä se sitten olisikin! Perjantaina vaan todistukset kouraan ja lauantaina viime hetken panikoinnit ja sitten lauantain ja sunnuntain välisenä yönä lähtee Tolstoi-juna kohti Kouvolan rautatieasemaa!! Aivan hurjaaaaa ja jännittää ja on kivaa ja surullista ja hassua ja ikävää ja mukavaa ja kaikkea mahdollista. :D Tunteet on kyllä tosi ristiriitaiset, mutta on silti mukava päästä kotiin, ja vielä jouluksi. :) Nyt kuitenkin vielä koemateriaalit nenän eteen ja pänttäämään viimeistä kertaa tälle vuodelle! Siispä pikaisiin kuulemisiin,

- Johanna :)

TOP 10: Mitä en jää kaipaamaan?

Ajattelin, että olisi hauskaa listata asioita, joita en jää ja joita jään kaipaamaan Tveristä/yleensä Venäjältä. Aloittakaamme huonojen puolten (ei järjestyksessä olevasta) TOP 10:stä:

1. Yleinen epäsiisteys
   
   Venäjällä asiat ovat vähän niin ja näin, rakennusten julkisivut rempallaan ja usein myös sisätiloissa on sitä sun tätä korjattavaa ja siistittävää. Uskoisin, että jokainen Venäjällä käynyt tietää mistä puhun. Rakennukset on tehty vähän vasemmalla kädellä, ja esimerkiksi kerrostalojen rappukäytävät ovat aika kurjia loukkoja. Lattioissa, rappusissa ja jopa seinissä on kaikenkokoista koloa, ja yleisilme on likainen, roskainen ja noh, sanalla sanottuna surkea. Monta kertaa on tullut ihmeteltyä myös paikallista tapetointi- ja maalaustyyliä. Esimerkiksi lattiat ovat hyvin usein jääneet lakaisematta ennen maalausta, ja maalin alle on jäänyt kaiken maailman roskat karvoista ja hiuksista epämääräisiin murusiin. Seinien tapetointi on samaa luokkaa; vähän miten kuten, hiirenkorvilla ja pahemmat vauriot peitettyinä seinille ripustetuilla matoilla (esim tässä meikäläisen huoneessa), tauluilla tms.
          Tähän kategoriaan voinee liittää myös linnut joidenkin (ei onneksi kaikkien) kauppojen sisätiloissa. Ja kauppojen avopakasteet: esimerkiksi pelmeneitä, epäilyttävästi kalapuikkojen näköisiä möhkäleitä, ja mereneläviä yms voi kauhoa kauhalla pussiin pakastealtaasta, eikä ko. tuotteiden päällä ole minkäänlaista kantta tai suojaa. En tiedä onko tämä vain minun päässäni, mutta koen sen jokseenkin epähygieeniseksi. Varsinkin kun ne linnut edelleen tsirpittää kattoparruilla...
          Mikään vakava, ärsyttävä asiahan tämä ei sinänsä ole, mutta lähinnä ihmetyttää kovasti. Vaikka en mikään siisteyshirmu tai bakteerikammoinen olekaan, niin on tullut huomattua, että Suomi on todella siisti ja jotenkin valoisa maa. :D
   
2. Vessat
   
   Erityisesti ne yleiset vessat. Täällä yleiseen vessaan mennessä et voi koskaan tietää, mikä siellä odottaa. Positiivisiakin yllätyksiä toki löytyy, mutta useimmiten tapaa kummallisen matalan, kannettoman ja istuinrenkaattoman (lieköhän edes olemassaoleva sana :D) ällölikaisen pöntön, jota ihastellessa pakollakin miettii, että mahtaa venäläisillä naisilla olla melkoiset reisilihakset. Yööööök. Ne on oikeasti joskus tosi kuvottavia paikkoja. :D Paperia ei tietty ole nimeksikään, ja joskus vessanpöntön tilalla on se kuuluisa "reikä lattiassa". Hmm, niin ja käsipaperia ei ole missään, vaan joka vessasta löytyy tehoton kuivaaja. Siinä viisi minuuttia käsiä kuivailtuaan toteaa, ettei tästä ole mitään hyötyä, ja pyyhkii kädet housuihin.
          Myöskään tämän perheen ja asuntolan vessoja ei tule ikävä. Täällä vessa on komero, jossa on vessanpönttö. Ja ovea ei saa lukkoon. Ei lavuaaria, ei mitään. Lavuaari on yleensä viereisessä huoneessa, jossa on kylpyamme, ja mahdollisesti pesukone. No täällä ei kyllä ole sitä lavuaaria erikseen, vaan pelkkä amme. Tykkään vessastani vessana, jossa on myös käsienpesumahdollisuus samassa huoneessa. :D
   
3. Amme
   
   Tästä päästäänkin sujuvasti ammeeseen. En tykkää, en yhtään. Onneksi siinä ei tarttee käydä suihkussa enää kovin montaa kertaa. Sekin on jotenkin likainen ja ällö, ja suihkusuutinta pitää koko ajan pitää kädessä ja sitten sitä vettä on joka puolella kun ei ole edes suihkuverhoa ja se on tosi ärsyttävää :D Tuleepa muuten tosi nirppanokka ja vaativa olo kun kirjoittelee tätä listaa... :D Syytän Suomea tästä vaativuudestani. ;) Ei ole kunnon suihkuhuoneen ja saunan voittanutta! T. Saunaa ikävöijä
   
4. Venäläinen talvi
   
   Siitä täkäläisestä talvesta, mitä olen tähän mennessä nähnyt, ei ole mitään mainittavan mukavaa sanottavaa. :D Autoteitä putsataan nähdäkseni miten milloinkin, mutta auta armias meitä pieniä jalankulkijoita. Menetelmänä tuntuu olevan "antaa tulla vaan", eikä asialle tietystikään tehdä mitään. Lunta sataa, lunta sulaa, tiet jäätyy, aina vaan lisää lunta ja lisää jäätä ja kohta on hurjia jäämuodostelmia jalkakäytävällä. Siis oikeasti, sellaisia jääkerrostumia, ja jalkakäytävä on ihan muhkurainen ja tosi liukas, kun täällä ei taideta tuntea käsitettä "hiekoittaminen"... Olipa vaan eräänä päivänä koulusta kotiin kävellessäni babushka kaatunut pahannäköisesti matkanvarrella, mutta onneksi oli kanssakävelijöistään huolehtivia venäläisiä ihmisiä auttamassa muoria. Minä taasen lähetin myötäelävät ajatukseni babushkalle, ja toivoin kovasti, ettei olisi luita murtunut. :( Voi Venäjä, eikö teilläkin ole talvi joka vuosi?
   
5. Tiet
   
   Nojoo, tämähän on yleisessä tiedossa, että Venäjällä tiet on huonossa kunnossa. Ja niinhän ne on. Ei liene tarvis kummemmin selitellä - ei tule ikävä käsittämättömän huonossa kunnossa olevia jalkakäytäviä, joita pitkin kävellessä/loikkiessa saa todellakin katsoa mihin astuu. Taitaa venäläisillä naisilla olla reisilihaksien lisäksi myös tasapaino kunnossa, kun uhmaavat teitä hurjilla korkokengillään...
   
6. Viidenteen kerrokseen kipittäminen
   
   Isäntäperheeni, siis Natasha ja Anatoli asuvat viidennessä kerroksessa. Joten niimpä olen luonnollisesti asunut minäkin, tämän kolmen ja puolen kuukauden ajan. Nyt ylös alas ravaaminen käy jo melko vaivatta, mutta on se silti raskaan koulupäivän jälkeen väsyneenä tosi ikävää lähteä kipittämään viidenteen kerrokseen. :D Suomessa voin yleensä valita, otanko hissin vai olenko urheilullisempi. Täällä vaihtoehto on aina jälkimmäinen. Kävele, tai jää alas. :D On tullut muutamaan kertaan laskettua portaat, joita on tasan 96 kappaletta. Joka kerta olen aina yhtä ihmeissäni siitä, että ensimmäisen tasanteen välillä on 9 porrasta, seuraavan 11, sitä seuraavan 10 ja loppujen tasanteiden välillä 11 porrasta. Öö, eikö olisi ollut helpompaa/järkevämpää tehdä saman verran portaita joka väliin? :D
   
7. Pyykkääminen asuntolalla
   
   Itse pyykkäämisessä ei ole mitään vikaa, vaan lähinnä siinä, että joudun pyykkäämään asuntolalla/koululla. Mikä tarkoittaa siis sitä, että joudun kävelemään 15-20 minuutin matkan kotoa asuntolalle, vain päästäkseni pyykkäämään. Ja tietysti tuomaan ne märät pyykit takaisinkin. Ja voi miten hauskaa onkaan, kun pääset asuntolalle, ja huomaat molempien koneiden olevan varattuja. Jee! Tai kun päätät olla fiksu ja tuoda pyykit mukanasi kouluun, että voit laittaa pyykit pyörimään luentojen ajaksi, ja tajuat, että et ikinä pääse pyykkäämään koska asuntolan väellä on myös samat mielessä, ja toit pyykit turhaan kouluun. No, pyykit on kuitenkin saatu jotenkin aina pestyä, mutta enpä taida enää jatkossa Suomessa valittaa pyykkäämisestä, kun pyykkikone on kuitenkin samassa rakennuksessa, tai ainakin samassa pihapiirissä.
   
8. Sisällä tupakointi
   
   Venäjä on tunnetusti tupakoitsijoiden unelmamaa; halpaa tupakkaa ja polttaa saa lähes missä vaan. Ravintoloissa on olevinaan "tupakoitsijoiden" ja "tupakoimattomien" puolet, mutta käytännössä mitään erillistä tupakoitsijoiden tilaa ei ole, vaan yleensä tila on vain jaettu niin, että toisella puolen salia on tuhkakupit pöydissä, ja toisella puolen salia ei. Ja jos yöelämään eksyy, niin saa olla silmät selässäkin tanssilattialla sauhuttelevien liemiveikkojen epähuomiossa tekemien polttomerkintöjen varalta.
   
9. Lämmin vesi, kylmä vesi, siis mikä vesi?
   
   "HYYYYiiiiii kylmääää hrrrrhrhrhrhrhrh, aiaiaiaiaiai liian KUUMAAA" kuuluu yleensä kylppäristä kun meikä käy suihkussa. Tai ainakin mun päässä se kuulostaa tuolta. :D Tämä ongelma ilmeni eritoten alkusyksystä, kun välillä ei tullut kylmää vettä, välillä ei tullut kuumaa vettä, välillä tuli vain ruskeaa vettä, välillä ei vettä ollenkaan. Onneksi täysin vedettömät hetket olivat kuitenkin tosi lyhyitä, siihen nähden että pisimmillään olin ilman lämmintä vettä melkein viikon. Se ei ollut kivaa, varsinkin kun täällä kotona oli tosi kylmä, koska tadaaaaa, ei ollut lämmöt päällä. Siinä sitten tärisin suihkussa ja suihkun jälkeen ja nukuin pipo päässä ja lapaset kädessä. Hyyi, ei tuu ikävä niitä hetkiä.
   
10. Jonottaminen
    
    Jonottaminen on ihan ok, jos ei tarvitse jonottaa venäläisten kanssa. En tarkoita, etteikö kukaan venäläinen osaisi jonottaa, mutta täytyy myöntää että täällä on aivan kummallinen käsitys jonottamisesta.
            Hyvä esimerkki on junalippujen ostaminen. Ensinnäkin, ei puhettakaan, että olisi minkäänsortin vuoronumeroita käytössä. Sen sijaan, että olisi yksi selkeä jono, josta aina jonon ensimmäinen menisi seuraavalle vapautuvalle luukulle, on monta epämääräistä jonoa, joista vaihdetaan jonoa jatkuvaan, kun kaikilla on niin mahdottoman tulenpalava kiire saada juuri tällä sekunnilla lippu kouraan. Sitten tuhahdellaan ja pompitaan kuin tulisilla hiilillä jos ei ihan heti päästäkään asioimaan virkailijan kanssa. Jos on niin kiire, niin varaa aikaa siihen lipun ostoon. Todennäköisesti siellä on muitakin ihmisiä.
            Toisekseen, on ilmeisen ok hönkiä lippuluukulla asioivan niskaan, hyppiä asioivan ihmisen ympärillä kuin tuli takamuksen alla, tunkea jokaisesta mahdollisesta kolosta lipunmyyjän ja asioivan ihmisen väliin ja marista merkittävän suureen ääneen, että kuinka on mahdollista, että voi kestää noin kauan. Tai ainakin huokailla ja tuhahdella hyvin merkitsevästi, kun ei ihan justnytheti pääse hoitamaan omaa todellakin hirveän paljon tärkeämpää asiaa kuin kenelläkään muulla. On todella ahdistavaa ja ennen kaikkea ärsyttävää, kun olet selittämässä asiaasi lipunmyyjälle, ja joku hyvin kärsimätön venäläinen tunkee lippuluukulle aivan viereen tuhahtelemaan, että miten kauan tässä vielä menee, minulla olisi aivan pikainen asia, enkö voisi tässä välissä, tsiipadiipadaapa. Hei, minä jonotin tässä yhtälailla vuoroani yli puoli tuntia, enkö ole ansainnut rauhallisen asiointini?
            Kolmanneksi, täällä ohitellaan. Todella törkeästi, kylmänrauhallisesti, ohitellaan. En ikinä uskonut, että kukaan oikeasti kehtaisi ohitella toista noin vain, mutta näköjään kehtaa. Ei epähuomiossa, ei "kaveri piti mulle paikkaa" -ajatuksella, vaan ihan kylmänviileästi törmätään vaan toisen eteen. Jotkut menevät ohi sanomatta mitään, toiset työntyvät edelle "minulla on kiire" -selityksellä. No et tullut ajatelleeksi, että minullakin saattaa olla kiire, mutta silti nätisti odotin monta minuuttia. Ennen kuin kerkeät kissaa sanoa, on venäläinen solpottamassa jo asiaansa lipunmyyjälle ja hupsista vaan sinne meni se vuoro. Onko olemassa ärsyttävämpää asiaa??
            Ja vielä neljänneksi. Kauppajonossa voidaan ilmeisesti varata paikkaa. Olet menossa valitsemaasi jonoon, kun jonon viimeinen huikkaa: "Neiti, minun jälkeeni on vielä yksi". Aha, no missä se yksi sitten on? Minun käsittääkseni jos et ole vielä mitään lykännyt kassahihnalle, ja poistut jonosta, et ole enää jonossa. Jos olet kerennyt lappaa ostoksiasi hihnalle, tajuat elintärkeän Missen kissanruuan puuttuvan ja juokset sekunnin murto-osassa hakemaan kyseisen Missen herkun ja palaat yhtä nopeasti takaisin, voit olla jonossa. Mutta jos lähdet kärryinesi tai koreinesi vielä seikkailemaan ympäri kauppaa, niin huhheijjaa meikäläinen ei kyllä jää odottelemaan. Ihan ihme hommaa.
            Tietysti nämä ovat vain minun kokemuksiani asiasta, enkä tahdo edelleenkään sanoa, että kaikki venäläiset ovat samanlaisia, mutta kaikki mainitsemani asiat ovat tapahtuneet useamman kuin kerran, junalippuja ostaessa joka ikinen kerta. Ja se on niin mahdottoman ärsyttävää. Onneksi Suomessa on vuoronumerot. Onneksi Suomessa suurin osa ihmisistä osaa jonottaa kohteliaasti ja edes suurinpiirtein kärsivällisesti.

Tässä siis minun henkilökohtainen huonojen puolten TOP 10, onpa mukava päästä mukavien puolten TOP 10:een seuraavaksi! :D Tulossa pian. :)

T. -Ei oikeasti niin nirppanokka kuin miltä kuulostan- Johanna :D

Viimeisiä viedään!

Heippodei! :)

Niin se vaan on, että vähiin käy ennen kuin loppuu. Jäljellä on enää 12 yötä siihen, että hypätään Kouvolan asemalla Tolstoi-junasta Suomen tukevalle maaperälle. Osaltaan harmi lähteä, osaltaan taas tosi kivaa. :) Kyllähän kotiin on aina mukava palata! Ja kyllä täältä jo pois joutaakin. :D Vaikka tosi mukavaa on ollut, ja varmasti tulee olemaan viimeiseen asti. :)

Täällä on ollut taas jos jonkinmoista touhuilua, lähinnä koulutehtäviä kasapäin näin viimeisten viikkojen kynnyksellä. Nyt tuli mukava, huojentava tauko, kun sain eilen ja viime yönä vihdoin sellaisen ison lopputyön kirjoitettua. Huh, kun se olikin melkonen homma. Kirjoitin sitä kolmeen asti aamuyöstä, koska olin päättänyt että tänään sen saan kirjoitettua loppuun ja niin sain. Jee! Tosin se pitää vielä esitellä ensi viikolla muulle luokalle, mutta se on pieni paha. Nyt on iso taakka pois harteilta, ei enää kokeetkaan niin pelota kun on suurin stressi pois alta. :)

Nyt istuksin väsyneenä, mutta onnellisena teekupin kanssa tietokoneen ääressä ja ajattelin kirjoitella kuulumisia. Kiirettä on pitänyt niin, etten ole edes pyykkiä kerennyt pestä, joten sitä oli kertynyt aivan ylipaljon... Tänään, tai oikeammin eilen raahasin pyykkini kouluun/asuntolalle mukanani, mutta vasta tänään pesukoneiden vapautuessa sain ne pestyä. Nyt sitten mun huone tuoksuu ja näyttää enemmän pyykkituvalta kuin makuuhuoneelta, kun pakkasen takia ei voinut ripustaa pyykkejä parvekkeella kuivamaan. :D

Mitään erikoisia ei kyllä kuulu, muuta kuin tavallista koulustressiä lukukauden lähestyessä loppuaan. Vähän myös ahdistaa ajatus pakkaamisesta - ei harmainta aavistusta, kuinka saan kaiken tavaran mahtumaan mukaan. Ottaen huomioon, että jo tänne tullessa mulla oli kaksi isoa täpötäyttä matkalaukkua... :D Mutta aion jättää vanhoja vaatteita tänne köyhille lapsosille, niin tilaa vapautuu tuliaisille, joululahjoille ja muulle uudelle tavaralle. :) Tiukille se taitaa silti mennä. :D Ollaan kuitenkin onnekkaita, kun saadaan matkustaa junalla, eikä lentokoneella kuten muut vaihtarit. Siinä ei oltais alunperinkään kovin painavia laukkuja kuljeteltu... Toisaalta, eipä ne rajoitukset mun kohdalla olisi pahaakaan tehneet. :D

Toiseksi viimeinen viikko on jo kohta puolessa, ja alkaa olla viimeiset hetket tehdä kaikkea kivaa ja kummallista. Tietysti näin venäjän kielen ja kulttuurin opiskelijoina, ja muutenkin puolihulluina tyyppeinä tullaan varmasti käymään Venäjällä vielä monta kertaa kieliharjoittelun jälkeenkin, mutta silti täältä lähteminen tuntuu tosi lopulliselta. Tämä on ollut tosi mahtava ajanjakso elämässäni, enkä varmasti unohda tätä koskaan. :) Ja sitä juhlistaaksemme mietittiinkin kavereiden kanssa, että voitaisiin käydä vielä vaikka nyt viikonloppuna tai ensi viikolla joku ilta viimeisen kerran kaikki yhdessä syömässä jossain ravintolassa. Vähän kuin semmoinen "viimeinen ehtoollinen". :D Ja sitä paitsi, kyllähän ruualle löytyy aina aikaa!

Tällä viikolla on perjantaina vuorossa vielä viimeisistä viimeisin ekskursio, ja mihinkäs muuhun venäläisempään paikkaan kuin samovaari-museoon. :) Sopii kyllä täydellisesti lukukauden lopetukseksi, kuulostaa niin mukavalta ja leppoisalta museolta. :D Ei tarvitse olla muka-sivistyneenä ihailemassa taideteoksia, joista ei ymmärrä yhtään mitään. Ja siellähän ei voida olla tarjoamatta teetä väsyneille opiskelijoille, eihän?

Viime ekskursiolla oltiin paikallisessa nunnaluostarissa. Retki oli mielenkiintoinen, ja ruoka tosi maukasta, vaikka nunnilla olikin paastonajan eväät. Halukkaat pääsivät myös kiipeämään kellotorniin, ja, no, kuten arvata saatatte, niin meikäläinenhän oli heti etunenässä kapuamassa suorastaan hengenvaarallisia portaita pimeässä kohti huippua. :D Huipulla tuuli, ja lattia oli jäästä liukas, ja vähän saattoi polvet tutista - tietysti kylmästä. Meidät yläilmoihin johdattanut nunna päätti yhtäkkiä laittaa kellotornikonsertin pystyyn, ja sai kyllä korviaan pidellä kun niin kova ääni lähti upeista kelloista. Tässä videonäyte lopusta, kun älysin kaivaa kännykän esiin:

Ei nunnalta soittotaitoa puuttunut, niin kokeneesti kilkutteli kelloja. Ekskursion ollessa lopuillaan meitä opastanut suomalaissyntyinen nunna (ei tuo kellotorni-nunna) vielä muistutteli kaikenmaailman paheista ja antoi ohjeita hyveelliseen elämään. Lopuksi vielä halukkaat saivat ottaa venäjänkielisen evankeliumin, ja niille, jotka eivät sitä ottaneet, annettiin vähän väkipakolla jotain muuta hengellistä tekstiä mukaan. :D

Että sellaista täällä. :) Lumi on tullut jo jäädäkseen, ja pakkanen on pyörinyt kymmenen asteen hujakoilla. Ei aivan samaa luokkaa mitä siellä Suomessa kuuluu olevan. Edelleen toivon, että olisi hurjasti lunta ja pakkasta kun pääsen takaisin Suomeen! Ja koska en ole täällä päässyt joulutunnelmaan jo lokakuussa samalla tavalla kuin koti-Suomessa olisin päässyt, niin päätin sitten jatkaa joulunviettoa toisesta päästä. Tonttulakkihan käy piposta kevättalvellakin?

Näihin joulunodotuksellisiin tunnelmiin, c любовью

- Johanna :)

Ps. Ajattelin vielä omaksi ja teidän iloksenne kirjoittaa listan asioista, joita jään kaipaamaan ja joita en jää kaipaamaan Tveristä/Venäjältä. Tulossa pian! ;)

Rakas Suomi!

Mahtavaa itsenäisyyspäivää kaikille täältä toiselta puolen rajaa! :)

Täällä isänmaallisuuksissani kuuntelen Finlandiaa Youtubesta ja ajattelin samalla kirjoittaa pienen itsenäisyyspäivän tervehdyksen (jonka kirjoitin jo valmiiksi asti, mutta sitten netti sekoili ja koko kirjoitus katosi, nyyyyyyh :( ). Aamulla kun heräsin, tuli jotenkin tosi jouluinen olo, kun tajusin että tosiaan on jo 6.12 ja itsenäisyyspäivä! Suomessa en sen juhlavammin itsenäisyyspäivää yleensä vietä, mutta tänään vedin mekon päälle ja korkkarit jalkaan ja sipsuttelin ylpeänä suomalaisena kiireessä kouluun. Tällä aamuisella koulumatkalla opin sen, että korkkarit jalassa erittäin muhkuraisella, tietysti hiekoittamattomalla jäisellä tiellä kiireessä kipittäminen on a) hengenvaarallista ja b) lähes urheilua. En suosittele kenellekään. :D

Luentojen jälkeen käytiin Jasun, Satun ja Sinin kanssa ravintolassa syömässä, ja oli tosi hyvää ruokaa. :) Nyt illalla kokoonnutaan taas asuntolalle, tehdään vähän pientä naposteltavaa ja pidetään (toivottavasti toimivan) netin kautta Linnan juhlien katsomo. Vai pitäisikö sanoa Tampere-talon juhlien katsomo. :D

Tämä Venäjällä vietetty aika on ollut melko opettavaista, ja ennen kaikkea olenkin oppinut arvostamaan Suomea ja kotia, koti-Suomea. Kuten Natashan kanssa eilen keskusteltiin, niin Suomessa on kuitenkin loppujen lopuksi asiat todella hyvin. Ja toki ainahan se niin on, että oma maa mansikka, muu maa mustikka. Silloin sen ymmärtää, kun on kotoa pois. Kyllä Suomi on vaan kiva paikka. <3

Onhan se vähän kummaa olla Venäjällä Suomen itsenäisyyspäivänä, vaikka tämä onkin jo minun toinen kertani. Mutta toisaalta ihan hyväkin, tuleepahan ainakin itsellä ajateltua asiaa vähän enemmän. Suomessa kun sitä vain katsoo Linnan juhlat ja siinäpä se oikeastaan onkin. :D Ehkä jo pienoisella koti-ikävälläkin on vaikutusta koti-Suomen ihanuuden mietiskelyyn, mene ja tiedä. :D

Mutta rakkaat ihmiset, sen kummemmitta turinoitta toivotan sekä muilla mailla mustikoilla majaileville, että myös Suomessa oleville suomalaisille oikein leppoisaa, mukavaa ja tietysti herkkujen täyteistä itsenäisyyspäivää! :)

C любовью,

suomalaisuudestaan ylpeä Johanna :)

PS. Enää 16 päivää jäljellä!

Moskova: "Jee, loma loppuu - takaisin Tveriin!!"

Kuten arvata saattaa, nyt seuraa tietystikin hurjan jännittävän seikkailutrilogian viimeinen osa: mystinen Moskova!

Mystinen Moskova osoittautui lähinnä sateiseksi, sokkeloiseksi, suoraan sanottuna sillä hetkellä ihan tympeäksi paikaksi. Jotenkin alkaa jo omaankin korvaan kuulostaa, että meidän lomaviikko oli yhtä sadetta ja ärsyyntymystä... :D No ei se aivan niin onneksi kuitenkaan mennyt. :D Oli meillä hauskaakin välissä!

Saavuimme siis Moskovaan jälleen kerran tosi aikaisin aamusta, joskus kuuden jälkeen. Ihmisvirtauksen mukana päädyttiin melkein puoliväkisin metroon, ja sillä mentiin Kitai-gorodiin - alueelle, jossa hostellimme sijaitsi. Mitäpä sitä muutakaan järkevää siihen aikaan keksii, kuin mennä johonkin kahvilaan istuksimaan ja nautiskelemaan aamupalaa. Tällä kertaa edessämme loisti Kofe Hauzin valot, ja itse kukainenkin valitsi mieluisensa aamupalan Nizhnij Novgorodin Sparista ostettujen eväiden jatkoksi. Itse olin syönyt junassa taas maittavaa, täyttävää ja vitamiinipitoista pilttiä, ja päädyin kahvilassa pelkkään veteen, kun ei aivan vieläkään uskaltanut/tehnyt mieli syödä suuremmin. Istuttiin kahvilassa taas nenä kiinni kartassa (jonka olimme saaneet ennen matkalle lähtöä lainaksi Suomeen lomailemaan lähteneeltä Siniltä, kiitos paljon!!) ja mietiskeltiin että mitäs tehtäis seuraavaksi. Mikäs sen parempi idea, kuin lähteä hortoilemaan ja eksymään Moskovaan. :D

Ja siinäpä se meidän päivä aikalailla menikin, harhaillessa, eksyillessä ja taas kartalle palatessa, metrolla ajellessa ja Punaista toria ihmetellessä. Moskovan metro oli jokseenkin kammottava mutta mielenkiintoinen kokemus. Ihmisiä oli aivan tajuttomasti, mistä sitä porukkaa riittääkään niin paljon vuorokauden jokaiselle hetkelle??? Loppujen lopuksi se ihmispaljous alkoi käydä lähinnä ahdistavaksi, ja kun muisteltiin vielä pari-kolme vuotta sitten sattunutta järkyttävää Moskovan metroon kohdistunutta pommi-iskua, ja vielä kun erään kerran metrolla ajellessamme vieressämme ollut ovi hieman avautui kesken matkan täydessä vauhdissa (???!!) mennen hetken kuluttua taas kiinni, niin eipä enää kauheasti tehnyt mieli metrolla ajellakkaan... :D

Tosiaan, Punaista toria ihmeteltiinkin olan takaa, kun sitä ympäröi hurja määrä poliiseja, eikä kukaan päässyt sinne sisään. Ja jälleen tarjoilen teille videon senhetkisistä tunnelmista:

Jep. Eli poliisit tukki jokaisen mahdollisen raon ja oli paikalla muitakin ihmisiä töllistelemässä että mitäs täällä tapahtuu. Hetki toljoteltiin toimettomina, kunnes Satu kysäisi viereiseltä kioskin babushkalta että mikäs juttu se tämä tämmöinen mahtaa olla, ja babushka osasi kertoa, että juuri kyseisenä päivänä Punaisella torilla on joku paraati. Meitähän ei kiinnostanut jäädä odottelemaan paraatia, joten lompsittiin vastakkaiseen suuntaan välillä penkeille istuen ja reissun aikana kertyneille kuville naureskellen, ja jatkoimme matkaa kunnes päätimme olevamme jälleen nälkäisiä. Matkatavaroinemme raahauduimme oikein mukavaan Japosha-ravintolaan, josta sai tavallisen ravinteliruuan lisäksi myös sushia. Tässä vaiheessa minullakin oli jo kauan kadoksissa ollut nälkä, ja otin kunnon aterian ja söin hyvillä mielin, eikä tehnyt tiukkaakaan. :) Hih hip hurraa!

Ruokailun jälkeen kello löi jo sen verran, että päästiin hostellihuoneeseemme, ja suunta kävi takaisin Kitai-gorodin alueelle. Hostelli oli vähän hukassa, kuten kaikki muukin meidän loman aikana, mutta löysimmepä perille kuitenkin. Hostellin nimi oli Backpacker Ecohostel, ja kuten nimestä saattaa arvata, oli se hyvin eko ja, no, aika tavallinen hostelli, oletan. Suihkun ovissa kehotettiin ottamaan maksimissaan 10 minuutin suihkuja, ja hostellille sai jättää itselle tarpeettomia käyttökelpoisia vaatteita, pesuaineita ym toisille matkustajille mukaanotettaviksi, ja tietysti myös itse sai ottaa muiden jättämiä tavaroita. En kyllä ottanut enkä jättänyt mitään. Kyseinen hostellirakennus oli parikerroksinen, melko rähjäinen vanha talo syrjäisellä pimeällä paikalla. :D Ei ehkä ensimmäinen vaihtoehtoni kuitenkaan tuleville Moskovan matkoille. Nyt näin Venäjällä kokeilemani hostellit ovat olleet ihan ok, kyllä niissä nukkuu ja oleskelee rahaa säästääkseen, ja huoneet ovat yleensä aivan mukavia ja siistejä, mutta jokin silti vähän tökkii. Ehkä olen kuitenkin niin mukavuudenhaluinen, että pidän ennemmin tosi siisteistä tiloista ja omasta rauhasta, kuin lähes poikkeuksetta melko likaisista, jopa ällöttävistä yhteisten tilojen ja erityisesti suihkujen lattioista, yleisestä likaisuudesta ja yhteisjääkaapin käytöstä jne. Hotellihuone on kuitenkin aina hotellihuone (vaikkakin Kazanin hotellissakin oli käytössä yhteisjääkaappi...), mutta kyllä hostellit ehdottomasti välttää näin opiskelijabudjetin rajoissa. :D Ei tässä nyt aivan niin bakteerikammoisia kuitenkaan olla. Ja olen vasta niin vähän kokeillut hostelleja, ettei vielä sovi heittää kirvestä kaivoon. :)

GUM

Hostellilla päästiin käymään taas suihkussa (mitä luksusta!!), jonka jälkeen otettiin pienet voimatorkut ja taas mentiin. Tarkoituksenamme oli mennä Arbatille (kuuluisa vanha kävelykatu Moskovassa), ja vähän ihmeeksemme jopa sinne päädyttiin, vaikka epäiltiinkin että onko se nyt tämä vai missä me oikein ollaan. :D Harmi vaan Arbatin jouluvaloja ei vielä oltu sytytetty, mutta eipä niitä kyllä siinä vihmovassa sateessa olisi paljoa varmasti jääty ihastelemaankaan. Siellä me sitten käveleskeltiin ja välillä hypättiin sateensuojaan matkamuistomyymälöihin ja lopulta me päädyttiin metroilemaan takaisin Punaiselle torille, ja käväistiin huuuuurjan hienossa ja ilmeisen kalliissa ostoskeskus GUMissa. Oli se vaan hieno paikka, kaikessa hienoudessaan vähän pelottavakin. GUMin ulkoseiniin oli jo laitettu jouluvalot, ja voi pojat miten hienot ne olikaan!

GUMista tarpeeksi saatuamme läksittiin iltapalan kautta hostellille nukkumaan. En varmaan aivan väärään osu, jos väitän meidän kaikkien nukkuneen sinä yönä melkoisen sikeät unet hostellin mukavilla patjoilla... Aamulla kaikkien vireystilaa nosti myös se, että tiedettiin pääsevämme "kotiin" eli takaisin Tveriin jo samana iltana, ja ajatus tavallisesta arjesta tuntui suorastaan lepolomalta. :D

Sushia

Ja "sushia" :D (makeita letturullia)

Viimeinen reissupäivä meni yleisesti Moskovassa palloilemassa, hypättiin semmoiseen kiertoajelubussiin, jollaista kokeiltiin myös Kazanissa, ja saatiin kulutettua tunteroinen melkoisen hyvin. :) Leninin masoleumiin oltais haluttu ehdottomasti päästä, mutta!!! :

Siinä on kiireisen miehen vastaanottoajat.

Se pitikin vapaapäivää. Senkin! :D Ei siis tavattu Leniniä tällä kertaa. :( Mutta me palaamme vielä!
Tästä hieman masentuneina ja järkyttyneinä toljoteltiin toisiamme ja muita turisteja hetki siinä torilla ja sitten päädyttiin ostoskeskukseen, jossa taas Jasu onnellisena shoppaili ja minä ja Satu istuksittiin penkillä ja innoissamme suomenneltiin ja selviteltiin erään vanhan valokuvan takana ollutta venäjänkielistä tekstiä, josta siskoni laittoi mulle kuvan puhelimeen. Se oli loppujen lopuksi tosi hauska aivopähkinä, jota molemmat ihan mielissämme pähkäiltiin sanakirjat kourassa. :D Kiitos Hankku! :D

Satun keltainen Tipu-laukku kulki matkassa mukana :D

Siinäpä meidän Moskovan, ja koko syysloman reissu sitten alkoi jo ollakin, eväiden ja viimeisten junalippujen ostoa vaille. Eväät saatiin, junaliput saatiin (venäläisestä todella omituisesta jonotuskäyttäytymisestä huolimatta), oikeaan junaankin pienistä epäselvyyksistä huolimatta kerettiin, ja kotimatka sai alkaa! Voi kuinka onnellisia me oltiin, kun päästiin takaisin Tveriin. :D

Syyslomareissumme oli kaikenkaikkiaan raskas, hullu, aika päätön ja kaikkea muuta kuin rentouttava loma, mutta samalla myös ikimuistoinen, hauska, jännittävä ja erikoinen. :D Hauska erityisesti näin jälkikäteen ajateltuna. :D Tietysti myös vuodenaika oli ehkä surkein mahdollinen lomareissun tekemiseen, koska oli yhtä päivää lukuunottamatta aina kylmää, sateista ja pimeää. Epäilenpä, että jos olisi ollut vaikka kesä, niin jotkut asiat ja paikat olisivat voineet näyttää paljon valoisammilta. Mutta eipä se sitten olisi ollut meidän kieliharjoittelun ikimuistoinen lomareissu. :D Tämä lomareissu oli täydellinen juuri sellaisena kuin se oli! Kiitos vielä tuhannesti kaikesta kaverit. <3

Sen pituinen se.

Kirjoittelen vielä tällä viikolla viimeisten viikkojen tunnelmista (enää 20 päivää!!!!), siispä pikaisiin tapaamisiin. :)

Rakkaudella, с любовью,

Johanna

Nizhnij Novgorod: Yksi suuri raitiovaunuseikkailu

Ja näin jatkui syyslomamme:

Yö nukuttiin yllättävän makeasti, ainakin omalta osaltani, junan kolkutellessa kohti Nizhnij Novgorodia. Juna oli ihanan tyhjä, ja meille sattui tosi hyvät vierekkäiset paikat. :) Oli ihanaa pitkän ja väsyneen päivän päätteeksi päästä sänkyyn kunnolla nukkumaan - vaikkakin melko vajavaiset yöunet - ja aamulla päätin, että päivän missiona on syödä jotain. Junassa jo äpöstinkin maukasta pilttiä pienen purkillisen. :)

Päivä alkoi siis aivan mainioissa merkein, kunnes astuttiin lämpimästä ja viihtyisästä junasta ulos kylmään ja harmaaseen Nizhnij Novgorodiin. Hurjaa, miten mieliala voikin laskea niin nopeasti. :D Oli kylmää, tuulista, sateista, masentavaa, ja asemarakennuskin oli kammottavan pieni ja kummallinen, eikä tiedetty mitä edes tehdään koko paikassa. En varmasti valehtele, jos sanon, että kaikkien mielessä pyöri päivän mittaan kerran jos toisenkin kysymys: miksi ei vaan menty suoraan Moskovaan ja oltu siellä vaikka yksi yö lisää? Eipä auttanut itku markkinoilla, olevinaan niin viekkaat nuukamuikkuset kun tahtoivat säästää ja päättivät kulkea yöjunilla hotelliöiden sijaan... Olihan se hyvä idea, mutta käytäntö osoittautui raskaammaksi kuin olisi ajatellut.

Saavuttiin määränpäähämme siis kuuden aikoihin aamusta (sekin saattoi vaikuttaa iltavirkkujen mielialaan), ja heti ensi töiksemme ostimme rautatieaseman kojusta kartan. Täällä on muuten oppinut arvostamaan vanhoja kunnon karttoja, ja myös neuvon kysymistä ihmisiltä, kun ei puhelimella noin vaan netistä katsotakaan että missäs nyt ollaan ja minnekäs nyt pitää mennä. Mulla on kyllä itsellä venäläinen sim-kortti puhelimessa, ja prepaid-liittymään kuuluu myös netti, mutta auta armias kun siirrytään Tverin alueelta jonnekin muualle niin huhheijjaa kun alkaa varat loppumaan alta aikayksikön... Liittymän maksamiseen meni kyllä lomaviikon aikana ihan luvattoman paljon rahaa, mutta minkäs teet. Olipa ainakin äärimmäisissä kiperyystilanteissa sitten netti käytettävänä, mutta ei se paljoa lompakkoa lämmittänyt. :D Jotenkin musta on muutenkin kuoriutunut täällä Venäjällä ihme kitupiikki, vaikka monet asiat on täällä paljon halvempia kuin Suomessa! Jatkuiskohan sama Suomessakin, hmm... Nojoo, nyt hypättiin ihan sivuraiteille. :D Niin siis ostimma kartan ja pykäsimme itsemme sitä yhdessä ihmettelemään odotussaliin, kunnes tietysti meitä viattomia turisteja hyökkäsi taas ahdistelemaan paikallinen taksisetä. Kun se niin kovasti halusi meitä auttaa niin kysyttiin siltä että missä me sijaitaan kartalla, jonka jälkeen lompsittiin metroon ja pettynyt taksisetä joutui etsimään muita varteenotettavia turisteja, joita ei sen liiemmin tuntunut siihen aikaan liikkuvan. Kartalta selvisi, että kaupunki jakaantuu ikään kuin kahteen osaan sen poikki menevän joen vuoksi. Metrolla siis huristeltiin toiselle puolelle kaupunkia, ja oli hassua kun joen tullessa vastaan metro nousi maan alta joen yli rakennetulle metrosillalle ja taas maan alle.

Jäimme pois keskustaa lähimpänä olevalle metropysäkille, ja nousimme ylös raikkaaseen sateiseen ulkoilmaan. Oli vielä pimeää eikä oikein mikään paikka ollut vielä auki, ja terveet ystäväni hamusivat ymmärrettävästi aamupalaa. Itse haaveilin vain lämpimästä, valoisasta sisätilasta penkeillä varustettuna, ja lähimpänä juna-asemaa loisti tietysti, mitkäs muutkaan kuin McDonald'sin valot... Virhe virhe virhe virhe, iso suuri kauhea virhe. :D Älkää yrittäkö McDonald'sia oksennustaudissa. Päätin nimittäin yrittää syödä jotain kiinteää, ja otin mini-"aamiaishampurilaisen", eli siis todellakin minikokoisen hampparin, joka koostui lähinnä sämpylästä, salaatinlehdestä ja pihvistä. Tämän minipurilaisen syömiseen kului kauan aikaa, mutta haukku haukulta sain sen lopulta kokonaan alas. Jälkikäteen toivoin, että olisinpa jättänyt vähintään puolet syömättä, nimittäin MakZavtrak (=McAamiainen) pyrki päivän mittaan jatkuvasti ylös..... :( Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Loppupäivä menikin sitten aikalailla syömättä, ja pyrkien pitämään se vähäinen ravinto sisällä. Ja lopulta onnistuen siinä, vaikka välillä meinasi usko loppua. :D Jee.

MakZavtrakista miten kukakin voimistuneena tai heikentyneenä lähdettiin suuntaamaan kohti kaupungin keskustaa. Ensi silmäyksellä, ja toisellakin, Nizhnij Novgorod ei vaikuttanut mitenkään erityisen viihtyisältä paikalta, eikä varsinkaan miljoonakaupungilta. Kävelykatu oli melko mitäänsanomaton, ihmisiä oli vähän ja edelleen mielialat oli matalalla ja kaikkia väsytti. Koska olo oli edelleen äklö, istuksittiin joka toiselle kävelykadun penkille hetkeksi levähtämään, ja lopulta Jasu sai kuningasidean, että hypättäisiin ratikkaan istumaan. Ja totta tosiaan niinhän me sitten tehtiin, nimittäin sopivasti huomattiin kävelykadun poikki kulkeva ratikka, jonka kyljessä luki sen kulkevan ympyrää. Päätettiin, että istutaan koko kierros kyydissä, niin saadaan hyvä lepohetki ja nähdään kaupunkia samalla, ja päästään vielä takaisin kävelykadullekin. :D Maksettiin ratikkababushkalle kyydistä (noin 15-17 ruplaa, vaihtelee eri paikoissa, n. 40 senttiä), asetuttiin istumaan ja nautittiin kyydistä. Tottahan toki ratikan kolkutellessa alkoi kovasti väsyttää, ja niimpä nukahdin ja nukuinkin suurimman osan matkasta. :D Olisiko kyyti kestänyt noin 20 minuuttia, ja hereillä olleet ystäväni kertoivatkin meidän saaneen vähän nyrpeitä katseita kun lipunmyyjämuori olikin tajunnut ettei jäädäkään missään pois, ja ratikka oli ollut jossain välissä tosi täynnäkin (mistä minulla ei ollut harmainta aavistusta). :D Mutta maksettiin lystistä ja jäätiin pois samalla pysäkillä mistä noustiinkin.

Lepohetki oli mainio mutta auttamattomasti liian lyhyt, ja ennen kuin kerkesimme babushkaa sanoa, niin olimme taas kylmän sateisessa ulkoilmassa vailla tietoa tulevasta. Päätimme lähteä tallustelemaan eteenpäin kävelykatua, varmaan odotettiin jonkun ihmeen tippuvan taivaalta. No ihmettä ei tullut, mutta kaikeksi kummastukseksemme törmäsimme kävelykadulla Hesburgeriin. Joo, suomalaiseen Hesburgeriin! Oli se vaan, siinä aikamme töllisteltiin ja ihmeteltiin, ja taas matka jatkui. Kävelemästä käveltyämme tulimme Nizhnij Novgorodin Kremlin luokse, mutta yhteisen demokraattisen äänestyksen jälkeen päätimme olla menemättä. Mulla teki pahaa, ja Venäjä on täynnä vanhoja pölyisiä linnoituksia, joita kerkeää nähdä kyllä muulloinkin kuin vain tämän kieliharjoittelun aikana. Ja eikö yksi Kreml viikossa ole ihan riittävä?

Kaikkia vähän ketutti eikä kukaan tiennyt mitä kannattaisi tehdä, joten nähtyämme Pietarista tutun Shtolle-piirakkapaikan suuntasimme riemumielin sinne. Jasu ja Satu söivät massut pullolleen piirakoita, jotka tiesin itsekin aivan taivaallisen makuisiksi, mutta sillä hetkellä pelkkä tuoksukin aiheutti yökkäysreaktion. :( Voi mikä sääli. Jos venäläiset osaa jotain tehdä, niin leipoa suolaisia piirakoita ja taikoa kaalista hyvänmakuista! Namnam. Shtollessa vietettiin tarkoituksella reippaasti yli tunti, koska osattiin arvata, että päivä tulee olemaan tosi pitkä, eikä saada sitä muuten millään kulumaan. Mutta mikäs siinä oli lämpimässä mukavilla tuoleilla istuksia. Tutkittiin karttaa ja siitä saimmekin yhytettyä Nizhnij Novgorodissa sijaitsevan gondolihissin. Kuinka huisin jännää, tottakai me päätettiin, että etsitään kyseinen kulkuväline käsiimme ja huristellaan sillä menemään.

Niimpä reitin järkeiltyämme (tai oikeammin koko reissun ajan Satu ja Jasu järkeilivät meidän reitit, itsehän omaan niin loistavan suuntavaiston että eksyisin varmaan omalle takapihallekin, jos ikkunasta ei loistaisi valot) hypättiin samaiseen ratikkaan, jossa lepäiltiin aikaisemmin aamusta, mutta tällä kertaa aikomuksena oli oikeastikin matkustaa paikasta A paikkaan B. Niimpä me sitten noustiin kyydistä pois oikealla pysäkillä ja käveltiin oikeaan paikkaan ja juu tässä on tuo kirkko ja juu oikea on katu, mutta ei, ei näy gondolihissiä missään. Tai oikeastaan yhtään mitään, muuta kuin ränsistyneitä venäläisiä taloja.... Tässä videotunnelmia kyseisestä hetkestä: (huomatkaa Satun epätoivoinen "me kuollaan tänne" -kommentti aivan videon alussa :D)

Voi sitä naurunsekaista epätoivoa. :D Mietittiin, että ei me voida olla hukassa. Ollaan oikealla kadulla, oikea kirkkokin nököttää suoraan edessä - tässä sen gondolihissin pitäis olla! Ei näkynyt missään... Ihmisiä meni kuitenkin harvakseltaan siitä ohi, välillä enemmänkin, ja sitten Jasu otti ja kysäisi joltakin satunnaiselta naishenkilöltä gondolihissin sijainnista. Nainen ei ollut mikään avuliaisuuden perikuva, kun huitoi että joojoo ja lähti viipottamaan sata metriä edellä hieman ärsyyntyneenä typeristä turisteista... Taisi olla kiire. Siinä sitten hänen ja muutaman muun esimerkkiä seuraten käveltiin perässä ja kyllä, gondolihissihän se siellä! Eikun lippuluukulle jonottamaan. :P Edestakaista lippua ei saanut ostettua, vaan toisessa päässä piti ostaa toinen lippu (70 ruplaa, n. 1,6€). Ei siinä sitten muuta kuin hissin kyytiin vaan, siihen kopperoon pitikin hypätä oikein vauhdista kyytiin - tosin ei se vauhti mikään hurja ollutkaan - ja ovi sulkeutui automaattisesti perässä. Meidän kanssa samaan kopperoon tuli joku mies joka koko matkan hoiteli bisnespuheluitaan, ja tajuttiinkin, että gondolihissi ei ollut pelkkä nähtävyys, vaan ihan oikea kulkuväline työmatkalaisille. Oli jännää, yhdensuuntainen matka kesti 12 minuuttia, ja maisemista sai nauttia rauhassa. Gondolihissi oli uudenaikainen ja oikein turvallisen oloinen, eikä yhtään pelottanut, paitsi Satua :D Paluumatkalla tuuli oli aika navakka, ja hissikoppero vähän heilahteli, mutta ei mitään erityisen jännittävää tapahtunut. Melkein toivoin. :D

Kuka olis uskonut, että ihan tämännäköisen paikan vieressä on uudenaikainen gondolihissi?

Siellä oltiin, väsyneinä mutta ihan onnellisina. :D

Gondolihissiajelun jälkeen päätettiin tsekata kaupungin toinen puoli, kun keskusta ei niin säväyttänyt. Jatkoimme siis ratikalla ajelua, ja sitähän sitten riitti omiksi ja muiden tarpeiksi. :D Noustiin nimittäin milloin mitenkin väärään ratikkaan, joka ei mennyt sinne kuin piti tai olikin menossa juuri päinvastaiseen suuntaan tai oho se ei mennytkään päätepysäkille asti ja niin edelleen ja niin edelleen. :D Ratikkaseikkailun aikana tavattiin todella mukava lipunmyyjämuori, joka kyseli kiinnostuneena kaikenlaista ja neuvoi meitä oikeaan osoitteeseen. Lopulta päästiin hyppäämään oikeaan ratikkaan ja sitä reittiä sitten riittikin, täällä ratikat menee aika hitaasti ja matka kaupungin toiselle puolelle oli pitkä. Tai siltä se ainakin tuntui. :D Minä tietysti taas nuokuin suurimman osan matkasta, ja jäi kuulemma upeat serpentiinitiet ja maisemat näkemättä, mutta minkäs sille voit kun ei silmät pysy auki.

Päästyämme perille tajuttiin, että hertsyykkeli sillä puolen kaupunkiahan se koko syke on. Oli ostoskeskusta ja putiikkia ja ihmisiä ja musiikkia ja vaikka mitä. Hetki vaan ihmeteltiin maailman menoa, kunnes siirryttiin erään tyypillisen venäläisen ostoskeskuksen puolelle (jotka ovat kuin olisi sisätilamarkkinoilla), jossa Jasu seikkaili ja minä ja Satu vaan istuskeltiin odottelemassa himoshoppailijaa takaisin. :D

Koska aikaa oli ja Satu oli huomannut houkuttelevan näköisen matkamuistomyymälän kävelykadulla, päätimme mennä vielä takaisin "keskustaan". Otettiin tällä kertaa metro, ja huiskis vaan kun oltiin jo takaisin kävelykadun laitamilla! On ne metrot vaan käteviä... Ainakin paikallisiin ratikoihin verrattuna. :D Sielläpä sitä sitten tallusteltiin ja kulutettiin aikaa, ja tässä vaiheessa minullakin oli jo parempi olo. Matkamuistomyymälästä ei tarttunut kenellekään mitään matkaan, sillä hinnat eivät todellakaan sopineet opiskelijabudjettiin...

Ystävieni vatsoja kurni jälleen, ja iltapalaa oli saatava. Päivähän on hyvä lopettaa samaan tyyliin kuin sen aloittaa, eikö? Heh heh, ettepäs arvaa, Heseenhän sitä sitten mentiin. Itse tilasin vain lohkoperunoita (kyllä, täällä pikaruokaloista saa lohkopottuja - epäreilua!!), mutta en kyennyt syömään niitä lähes lainkaan. Vähän vain suolaa maistelin pinnalta, mutta kaverit saivat vatsaansa täytettä ja taas jaksettiin. :) Hesburgerissa mainitsemisen arvoista oli a) poron kuva seinällä ja b) siellä työvuorossa oleva tyttö, joka oli oikein innoissaan suomalaisista vieraista. :D Saipa Jasukin kehuja ulkomuodostaan, ei ollut kuulemma yhtään niin ruma kuin mitä oli suomalaisista miehistä kuullut... :D

Ja eikun taas toiselle puolen kaupunkia, kun ruuat oli syöty tekeminen tahtoi loppua. Tosin matkalla metroasemalle pistäydyttiin paikallisella kirpparilla! Oli ihan siisti kirppis ja melkolailla samantapainen kuin Suomessakin pienet kirppikset on. :) Kauaa siellä ei kyennyt pyörimään matkatavaroiden kanssa, kun laukut painoivat hartioita ja happi alkoi loppua pienessä kellarikiinteistössä. :D Kirpparikierroksen jälkeen sujahdettiin metrolla supernopeasti takaisin kaupungin toiselle puolelle, jossa rautatieasema siis sijaitsi, ja käytiin ostamassa evästä matkalle. Mutta eipä ihan mistä tahansa kaupasta, vaan Sparista!!! Nizhnij Novgorodissa tuntui olevan paljonkin Spar-kauppoja, kun niitä vilahteli ratikkaretkien aikana useampikin, mutta olipa hauskaa päästä käymään myös sellaisessa. Oltiin kuin lapset karkkikaupassa, kun naureskeltiin ja nostalgisoitiin lapsuutemme kauppaketjua. :D Oli aika hassua. :D Eväät saatiin ostettua ja asemalle mars. Aikaa oli vielä ruhtinaallisesti varmaan kolmekin tuntia, mutta aika meni ensin Satua ahdistellutta kummallista papparaista pakoillessa, sitten kieliasiantuntijoille sopivalla tavalla, sanaleikkejä pelaillen ja uusia sanontoja keksien. :D Sitten jo juna tulikin, ja hypättiin kyytiin ja päästiin jälleen turvallisesti nukkumaan kukin omille makuuvaunupaikoillemme.

SPAR!!!

Jee pois täältä, mutta apua Moskovaan!!

Matkan seuraava ja viimeinen pysäkki ennen Tveriin paluuta oli siis Moskova. Siitä seuraavassa postauksessa, silloin myös videomateriaalia luvassa. :) 

Muuten on loman jälkeen mennyt oikein mainiosti, mitäs kaikkea ollaankaan jo keritty tehdä.. Käytiin ainakin nukketeatterissa katsomassa tällä kertaa aikuisten esitys, ja se oli aivan huikea!! Tosi upea ja mielenkiintoinen, ja sali olikin ihan loppuunmyyty. Haluan kyllä käydä vielä ensi kuussa katsomassa jouluesityksen. :) Sitten sitten pidettiin pikkujoulut suomalaisten kesken, tehtiin kaikennäköistä herkkua ja oli oikein mukavaa. :) Kuunneltiin joululauluja ja polteltiin kynttilöitä (vaikka niitä ei ilmeisesti saisi edes oikeasti poltella asuntolassa, mutta koska tiedettiin joidenkin polttavan tupakkaa huoneissaan, niin arveltiin, ettei kaksi pöytäkynttilää ole läheskään verrattavissa siihen, ja päätettiin ottaa se riski, että saataisiin babushoilta nuhtelut) ja juteltiin ja syötiin hyvin. :) Seuraava suomalaisten juhla onkin itsenäisyyspäivä! Sitten kyllä kans pötyä pöytään. Nams :) Perjantaina meillä oli tosi kiva ekskursio venäläiseen kouluun, siellä oli söpöjä lapsia ja tietysti myös nuoria aikuisia, ja kuri oli selvästi tiukempi mitä suomalaisissa kouluissa. Esimerkiksi kun mentiin luokkaan ja lähdettiin luokasta, nousivat kaikki oppilaat seisomaan. Myös vastatessaan opettajan kysymykseen oppilaiden täytyi nousta seisomaan. Tulee ihan mieleen vanhempien kertomukset omilta kouluajoiltaan... :D Hmm, mitäs vielä. No, tänään oli talven ensimmäinen päivä. Ainakin mun mielestä. :D Aamulla herätessä maa oli valkoisena, ja tuntui että koko kaupunki vähän sekaisin.. :D Oli jo muutama pakkasastekin, ja säätiedotuksen mukaan lunta ja pakkasta pitäisi tällä viikolla tulla lisää. Jee, on tätä jo odotettukin! Aikaisemmin syksyllä olin kovin lunta vastaan, mutta kun sitä ei alkanut kuuluakaan, niin kyllä sitä alkoi ikävöidäkin. :D Nyt on niin mukavaa, kun on vähänkin lunta. Toivottavasti Suomessa on tosi paljon lunta ja pakkasta kun päästään täältä kotiin!

Koulujutut painaa päälle, kun on enää neljä viikkoa jäljellä. En voi lakata päivittelemästä, kuinka nopeasti aika täällä on mennyt ja menee edelleen. Kaikennäköistä työtä ja kirjoitelmaa pitäisi saada tehtyä, saati sitten luettua melkoiseen koesumaan joka odottaa viimeisellä viikolla. Jotta ei aivan menisi pelkäksi puurtamiseksi, mennään tällä viikolla suullisen kurssin puolesta huomenna museoon, ja perjantaina teatteriin, ja perjantaina myös ekskursiolle paikalliseen luostariin, jossa on kuulemma myös suomalainen nunna! Odotan luostarivierailua tosi paljon, tietysti siksi, että se on varmasti tosi mielenkiintoista ja että siellä on suomalainen nunna, mutta myös siksi, että saadaan siellä nunnien tekemää ruokaa. :D Viimeksi ekskursiolla saamamme ruoka oli niiiin hyvää, että tämän täytyy varmasti olla vähintään yhtä hyvää. :D Jee!

Mutta siinäpä on suurimmat taas tältä erää, seuraavassa postauksessa siis lomamme viimeinen etappi - Moskova!

Rakkaita terkkuja kaikille (vihdoinkin) lumisesta Tveristä, 

Johanna :)