perjantai 1. marraskuuta 2013

Pietariin mä kaipaan niin...

...Mutta huomenna lähdemme Kazaniin!

Niinpäs siinä pääsi käymään, että taas pari viikkoa hujahti kuin vilauksessa, tosin hieman omatunnon kolkutellessa, kun ei ole kerennyt blogia päivitellä. Nyt kun oli tänään viimeinen koulupäivä ennen viikon lomaa ja koulustressi jokseenkin vähäksi aikaa kadoksissa, niin voi hyvillä mielin kirjoitella taas kuulumisia. :) Mitään erikoisiahan tänne ei kuulu, nimenomaan kun se koulu on vienyt aikaa ja jaksamista melkolailla tässä viimeisen parin viikon sisään. Mutta kertomisen arvoinen juttu on meidän yhden yön Pietarin-seikkailu!

Matkaan lähdettiin perjantai-yönä, jännityksellä odoteltiin juna-asemalla jo tuntia etuajassa, mutta se tunti tulikin tarpeeseen tutkiessamme hieman krypitisiksi osoittautuneita aikatauluja. :D Löydettiin kuitenkin oikeaan junaan ja oikeaan vaunuunkin päästiin hyppäämään. Täällä ei tosiaan parane olla nipin napin asemalla, kun junat pysähtyy vain ihan hetkeksi, ja korva tarkkana saa kuunnella kuulutuksista että mistä suunnasta junan numerointi alkaa, että osaisi jokseenkin sattua oikean vaunun kohdalle. Vaunuja on tosi paljon, eikä niin lyhyen pysähdyksen aikana kerkeä juoksemaan toisesta päästä toiseen päähän, ja tavaroiden kanssa junan sisällä vaunujen läpi kulkeminen ei ole mitään miellyttävintä. En ole sitä onneksi joutunut vielä venäläisissä junissa kokeilemaan, mutta koska en tykkää siitä yhtään VR:n ah niin ihanissa, siisteissä ja valoisissa junissa, niin enpä usko että se sen miellyttävämpää olisi venäläisissäkään junissa... Noh, takaisin tarinaan. :D Juna itsessään oli kyllä myös kokemus. Hypättiin kolmen aikaan aamuyöstä pimeään vaunuun tietämättä mitä odottaa, ja varmaan hieman hämmentyneiltä näytettiinkin. Meidän vaunu oli avomakuuvaunu, eli mitään hyttejä ei ollut, vaan koko vaunu oli vaan täytetty kerrossängyillä ja kaikki siellä sulassa sovussa nukkuivat kun me noustiin Tverin asemalta häiriköimään muiden matkustajien unia. Sattuipa niin, että eräs venäläinen nuorimies oli mennyt mun paikalle ja sitä siinä kuiskaillen yön pimeinä tunteina selviteltiin, ja sain kuin sainkin oman paikkani itselleni. :) Mulla oli yläsänky, ja sinne itsensä taiteileminen on kyllä taito jota multa ei heti löytynyt. :D Yläsängyn yllä kun oli vielä hattuhylly ja sängyn ja hattuhyllyn väliin jäi tosi vähän tilaa, mutta kyllä siellä hyvin sitten nukkui jahka sai vainoharhaisuuksissaan laukut ja tavarat sullottua peiton alle piiloon ja pihtiotteella syliin. :D

Aseman infotaulu toivotteli hyvää matkaa. :)
Väsyneet matkaajat valmiina lähtöön. :)

Tämmöinen hieman ahdas oli junan avomakuuvaunu.

Reissukaverit. :)

Nukuttiin sitten kuka mitenkin vaihtelevalla menestyksellä yö rauhallisesti keinuvassa junassa välillä heräillen hurjaan ohimenevistä junista lähtevään meteliin, kunnes aamulla heräsimme räntäsateiseen Pietariin. Ensimmäisenä päästiin seikkailemaan Pietarin metroon, mutta onneksi meillä oli Sinimari matkassa, joka kulki metrolla kuin vanha tekijä vietettyään siellä ennenkin aikaa, ja päästiin tosi helposti ja vaivatta keskustaan. Pietari tosiaan näytti meille sateisen puolensa, mutta siinä metrotunneleista ulos eksyttyämme, hieman tilannetta taivasteltuamme ei auttanut muu kuin lähteä sateenvarjoitta uhmaamaan Pietarin katuja vaikka kastumisen uhalla. Hetken tallailtuamme kaduilla vieläkin epäuskoisina siitä faktasta että tosiaan oltiin Pietarissa, päätettiin pistäytyä sisälle lämpimään Dom Knigiin, Pietarin kuuluisaan kirjakauppaan. Pistäytyminen venyikin hieman pidemmäksi oleskeluksi, kun jokainen harhailtiin milloin missäkin hyllyvälissä ihastelemassa kaikenmaailman opuksia, kirjoja, kortteja, kalentereita, tuliaiskrääsää ja vaikka mitä ihmeellistä. Oli kyllä aivan huikea paikka, jokaisen kirjojenystävän unelma. :)


Dom knigi (Kirjatalo)
Koko rakennus kaikessa komeudessaan. Yläkerrassa oli oikein mukavannäköinen kaffila. :)

Yritettiin ottaa ajasta kaikki mahdollinen hyöty irti, ja niimpä kierreltiin Pietaria niin paljon kuin vain kerkesi ja tärkeimpiä ja yhteisesti päätettyjä kohteita käytiin läpi rajoitetun ajan salliessa. Hostellissa käytiin vain pyörähtämässä ja nukkumassa, ja taas seuraavana päivänä liikenteeseen. Meidän hostelli oli tosi mukava ja viihtyisä, ja nukuttiin semmoisessa kuuden hengen huoneessa, eli meidän kanssa samassa huoneessa oli vielä kaksi muuta, yksi venäläinen mies ja venäläinen nainen. Muuten siellä oli tosi hyvä nukkua, paitsi yöllä heräilin pariin otteeseen aivan kummalliseen kilinään ja raapinaan. Toistuvasti herättyäni päätin että nyt kyllä avaan silmät ja katson kuka täällä oikein metelöi, ja näky oli mitä kummallisin... Meidän huoneen lattialla pyöri KISSANPENTU!!?? Piti pari kertaa hangata silmiä, että onko tämä nyt ihan totta vai oonko vielä unissani. Mutta niimpä niin, kissanpentu se siinä lattialla pyöri ja ihan innoissaan leikki jollain kolikoilla jotka pitivät kovaa puulattiaa vasten todella ärsyttävää ääntä. Aikani siinä vain ihmetyksestä paikalleni jähmettyneenä makoilin, kunnes hostellin respassa ollut nuori nainen ilmeisesti heräsi myös kyseiseen ääneen ja tuli hakemaan kissaa pois meidän huoneesta... Aamulla sitä sitten ihmeteltiin, ja tultiin siihen lopputulokseen, että jompikumpi näistä kahdesta muusta asukkaasta oli käynyt yöllä jossain ja jättänyt oven auki herra ties mistä syystä, ja kissanpentu joka ilmeisesti kuului hostellin kalustoon, oli päässyt huoneeseen, ja löytänyt lattialta Jasun metrokolikoita, jotka olivat päätyneet lattialle Jasun illalla heittäessä housut lattialle. Ja siitäkös se kissalle riemu repesi. Aamulla vielä tavattiin samainen ilkikurinen pieni eläin, kun se juoksenteli meidän huoneessa lattiasta kattoon eikä antanut edes lakanoita ottaa rauhassa pois. :D Se oli kyllä todella todella leikkisä ja villi kissanpentu... Huh, voiko tällaista sattua muualla kuin Venäjällä?? :D

Локейшн хостел, Location Hostel

Yhteiskeittiö oli oikein kiva ja tunnelmallinen, seinät oli täynnä edellisten vieraiden terveisiä. :)

Meijjän huone. :)


Ja tämä itse tihulainen kiilusilmä. :D


Sinin jalkakin joutui hyökkäyksen kohteeksi. :D

Yleisesti ehkä parhaimpia tai ainakin mieleenjääneimpiä visiittejä Pietarissa olivat Kazanin Jumalanäidin katedraali ja Kunstkamera. Kazanin katedraali oli todella kaunis ja suuri tunnelmallinen ortodoksinen kirkko, jossa kyllä mieli lepäsi. Kunstkamera taasen oli hurjan mielenkiintoinen museo, jossa oli esillä erilaisista mutaatioista kärsiviä täytettyjä eläimiä ja niiden kuvia, mutta myös kymmenittäin ihmisen sikiöitä purkeissa. Joillakin sikiöillä oli selkeitä mutaatioita, jotkut olivat aivan normaalin näköisiä. Museossa oli mahdollista nähdä sikiön kehitys kolmesta kuukaudesta kahdeksaan kuukauteen. Sikiöitä oli vaikka minkälaisia ja huh kun olihan ne aivan hirvittiävän mielenkiintoisia mutta kun niitä oli nähnyt jo jonkun kymmenisen kappaletta lillumassa purkeissa niin kyllähän se alkoi vähän ällöttämään ja surettamaankin. Oli Kunstkamerassa kuitenkin myös idän kansallisuuksien historiasta esittelyitä. Kuvia sikiöistä ei valitettavasti saanut ottaa, ja kun kansallisuusosasto ei niinkään kiinnostanut, niin kuvia ei sitten sieltä ole ollenkaan. Oli se vain hurja paikka, suosittelen kyllä lämpimästi käymään, paitsi jos on kovin heikkohermoinen.

Kazanin katedraali







Tässä muita satunnaisia kuvia Pietarista:


Metro oli tooooosi syvällä maan alla. Tuntui, ettei liukuportaat pääty koskaan.

Talvipalatsi

Aleksanterin pylväs
Iloisena palatsiaukiolla. :)

Kyllä, Pietarissa tuuli kovasti ja oli kylmä. :D

Sininen rakennus on Kunstkamera.

Iisakin kirkko Nevan toiselta rannalta katsottuna.

Iisakin kirkko lähempää iltavalaistuksessa.

Nevskij prospekt, Nevan valtakatu!

Siellä me oltiin. :)



Kristuksen ylösnousemuksen katedraali, tutummin Verikirkko.

Onnellisena menossa maailman parhaaseen piirakkapuotiin, Shtolleen. :)

Tuliaistori

Kesäpuisto

Eipä enää suihkulähteet toimineet kun oltiin vähän hassuun vuodenaikaan käymässä.



Pietarissa oli hieno H&M :D

Ja kyllähän sitä piti Stockmannillakin käydä pyörähtämässä!

Moskovskij vokzal, Pietarin Moskovan rautatieasema.

Junareittien kartta
Tällä jos jollain lähti päivä hyvin käyntiin. Nams!





Jasu, minä ja Satu! :)


Semmoista oli Pietarissa! Oli kerrassaan mukava reissu, vaikka etukäteen vähän pelottikin, että tuleeko siitä mitään muuta kuin väsynyttä äksyilyä ja parin päivän paniikissa juoksemista ympäri kaupunkia. Onneksi kaikki meni hyvin, nukkuakin saatiin tarpeeksemme ja ympäri kaupunkia kyllä juoksenneltiin mutta ihan hyvillä mielin ja kaikki sovitut kohteet saatiin kierrettyä. :) Oli siis kiva reissu, ja jäi kyllä semmoinen olo, että lisää on nähtävä! Pietari oli kaikin puolin todella kaunis ja mukava paikka. Onneksi siellä voi käydä tosi helposti myös Suomesta käsin. :)

Nyt meillä alkoi siis viikon loma, ja hurjat seikkailusuunnitelmat meillä kyllä on. :D Sinimari lähti eilen Suomeen lomalle, eli meitä lähtee minä, Satu, ja Jasu. Tänään käytiin ostamassa rautatieasemalta junaliput ja varailtiin hotelleja ja hostelleja ja vaikka mitä. Reissu alkaa huomenna iltasella, kun hypätään yöjunaan kohti Kazania. Kazaniin on täältä Tveristä matkaa lähemmäs 1000 kilometriä, ja junamatka kestääkin noin 15,5 tuntia. Onneksi se on siis yöjuna, ja saadaan nukkua oikein makeat yöunet junan mukavassa keinutuksessa. Voihan se olla, että jossain vaiheessa alkaa ahdistamaan junassa makaaminen, mutta eiköhän siitä selvitä kunnialla! Kunnon eväät vaan matkaan, ja täällä junissa ystävällinen neiti tulee yleensä kyselemään josko haluaisi teetä tai leipiä, maksua vastaan tietysti. :) Kazanissa meille on varattu kahdeksi yöksi hotelli, tällä kertaa siis hotelli eikä hostelli, eli ollaan ihan vain kolmistaan siellä huoneessa eikä kyllä kissoja tällä kertaa päästetä sisälle. :D Kuvista päätellen hotelli näytti oikein mainiolta. Parin yön jälkeen suuntaamme jälleen yöjunalla Nizhnij Novgorodiin, jossa kierrellään ihan vain päiväseltään ja illalla taas hyppäämme junaan ja aamulla jäädään Moskovaan, jossa ollaan yksi yö. :) Moskovasta sitten kulkee tosi paljon junia ja elektrichkoja eli semmoisia nopeita "paikallisjunia" Tveriin muutamassa tunnissa, niin siihen ei vielä ostettu lippua, kun meinailtiin, että saadaan se varmasti paikan päältäkin. Takaisin Tveriin tullaan siis perjantaina. Odotan kyllä reissua ihan hulluna, ja tulee olemaan varmasti tosi mukavaa ja jännää! Kyllähän siihen rahaa tietysti menee, mutta tätä vartenhan sitä oltiin koko kesä töissä! Hurjaa, jo huomenna on lähtö! :) Ainakaan viikkoon minusta ei sitten kuulu mitään, kun ollaan reissussa, mutta pyrin kyllä tekemään matkapostauksen sitten mahdollisimman pian palatessa. Nyt pitäisi huomenna vielä käydä kaupassa ostamassa evästä ja pakkailla ja tehdä vielä yksi viimeinen koulujuttu pois alta, niin ei tarvitse lomalla ja loman jälkeen sitä stressata. :)

Tuli kyllä hurjan pitkä postaus, toivottavasti jaksatte lukea näitä mun jaaritteluja! Aina on tarkoitus tehdä superpikapostaus mutta sitten siihen hujahtaakin hetkessä pari kolme tuntia ja tekstiä ja kuvia on hirmuisen paljon. :D Pahoitteluni!

Nyt kuitenkin pikapuoliin nukkumaan, että huomenna jaksaa vielä touhuta kunnolla ja sitten pääsee, sanoisinko jopa, ansaitulle lomalle! Kuulemisiin taas viikon päästä! :)

- Johanna

Ps. Nyt on 8 viikkoa kieliharjoittelua takana, ja 7 viikkoa edessä, jäljellä enää siis alle puolet! Mihin tämä aika oikein katoaa??


Jasu, Sinimari ja minä. Eihän Pietarissa voi muuta kuin hymyillä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti